tiistai 17. toukokuuta 2016

Maastopyörällä metsissä ja rinteissä

Pientä sairasteluhetkeä lukuunottamatta olen ajanut niin paljon kun vaan on ollut mahdollista. Ja vähän kaikkea mitä tuolla maastovekottimella pystyy ajamaan.

Calpiksessa kävin testaamassa kevään ensimmäiset hissiajot. Oli mukavaa. Kalpalinnan reitit on kaikki aika vauhdikasta kaahausta ja menikin pieni tovi että tottui moiseen.

Sit sellainen huippureissu oli Uuraisten Aittovuorelle tehdyn xco-tyyppisen radan tsekkaus. Todella nostan hattua. Toki omien mieltymysten mukaisesti tekisin jotain toisin, mutta silti on hieno pätkä. Kiukkuisia nousuja, vauhdikkaita alamäkipolkuja, väliin tekemällä tehtyjä obstaakkeleita. Alla pikku GoPro-video sieltä.

from Sami Kokko on Vimeo


Sit viime lauantaina pyörähti Laajavuoressa hissit sellaisen warmup-tapahtuman merkeissä. Fillareita ja ajajia oli tosi mukavasti paikalla, ihan ulkopaikkakuntalaisia myöten. Eka tunti meni ihan vaan kruisaillen, mutta kyllä siitä sitten välillä tuli ajettua reippaamminkin. Hauska detaili. Lopussa kun tatsi oli jo jonkin verran hanskassa, niin ajoin sellaista RobinHood nimistä reilun puolen minuutin pätkää enemmän fokuksella. Reitti on osa vanhaa dh-kisapätkää, eli siinä on ihan kunnon röykkyä ja jyrkkyyttäkin. Viimeisellä vedolla meni aika hyvin, mutta kello (stava) kertoi, että neljä sekunttia jäi edellisen syksyn ajalle. Tuollaisella lyhyellä rykäisyllä siis todella paljon. Eli tuntui kuin olisi mennyt lentäen, mutta eipä silti mennyt. :D

Eilen ja tänään kävin ihan polkuja ajelemassa. Liukasta on sateiden jäljiltä, eli herkkua minulle. Tänään olin päättänyt ajella kevyesti jotain latupohjaa, mutta ensimmäinen polun alku suorastaan imi minut metsään, eli mentiin taas sykeälueilla kova. :D
Ja huomenna lisää.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...