Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauvarinne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauvarinne. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Hiljaiseloa blogirintamalla.

Pahoitteluni laiskasta päivitystahdista.

Tässä on ollut kaikenlaista ja näköistä menoa, aamusta iltaan jo useamman viikon ajan. Työrintamalla on ollut vilskettä. Aika useana iltana olen suoraan töistä päästellyt veljen äänistudiotyömaalle talkootyöorjaksi. Olen siellä viikonloppupäiviäkin vietetty. Veli siis pykää pystyyn uutta työpaikkaa itselleen. Kesästä asti on sahat ja pelit laulaneet ja taitaa laulaa vielä muutaman kuukauden ennen kuin on paja valmis tositoimiin. Mukavaa hommaa ja varsinkin kun tietää, että studiosta tulee aivan mahtava ja tottakai omaa veljeä haluaa auttaa kaikin mahdollisin keinoin.
Studion kaapelointi ja siihen kuuluvat toimenpiteet ovat olleet ne hommat mitä siellä olen viime viikot väsäillyt. "Entisen elämän" vajaan 15-vuoden kokemus äänipuolella on ikään kuin luonnollisesti ajanut kolvaushommiin. :)
Kaapelia tulee risteileilemään ristiinrastiin useita kilometrejä, audiolinjoja varmaan reippaat 500, jokaisessa kolme johdinta ja molemmat päät täytyy tietenkin liittää johonkin. Hommaa siis piisaa. Voisin laitella muutamat fotot tänne ensiviikolla.

Olen kaikesta menosta huolimatta kyennyt treenaamaankin ihan kohtuullisesti. Kaksi kertaa viikkoon kovempi harjoitus, yksi pitkä ja loput huoltavaa. Kovat olen jaotellut kätevästi niin, että toinen on ollut aina sauvarinneharjoitus (intervalli) ja toinen tasavauhtinen hiukka pidempi (joko juoksu tai fillarilla joitain pidempiä pätkiä). Sauvarinteessä tehollisen treenin osuus on ollut nyt 30-40min. Tasavauhtiset 35-50min. Plus tietenkin alku-ja loppuverrat ja intervallien palautukset.

Sauvarinnetreenistä on muotoutunut tämän hetken hittikamaa. Helppo hallita tehoja, yläkroppakin saa runtua ja tuntuu myös ihan kohtuu tehokkaalta. Olen haravoinut nyt Laajavuoren kupeesta neljä eripituista ja -jyrkkyistä pätkää. Ajallisesti nousut kestää 4:30-7:30min, kaksi on ihan huolella jyrkkää. :) Saas nähdä kerkeänkö kyllästymään ennen ensilumenladun valmistumista. ;)

Tämän viikon (v39) harjoitukset olivat tällaiset:
Ma: Lepo
Ti: Juoksu: 13km (sis. tv-kova 8km)
Ke: Lepo
To: Traineri: 1h (kevyttä)
Pe: Xc: 1h30min PK
La: Juoksu: 7km + Sauvarinne: (8*4min30s / pal 4min30s)
Su: Xc: 3h35min (hissunkissun)
Yht: 9h5min

Lauantain sauvarinteen sykekäppyrä:
















Sunnuntai-illan pitkä xc-lenkki kartalla plus parit kuvat reissusta:



maanantai 19. syyskuuta 2011

V37

Ma: Lepo
Ti: Juoksu 4km + Sauvarinne (sis. 6*Laajavuoren hissilinja) 50min
Ke: LK 20min
To: Traineri 1h + Juoksu 9km
Pe: Traineri 1h
La: ap. Juoksu 13,5km (sis.TV semikova10km)  ip. LK 20min
Su: XC 2h50min + Sauvakävely 1h10min
Yht: 10h30min

Hyvä ja hieno viikko kaikkinensa.

Eilisen pidempi XC-reissu oli parhaita ikinä. Aamutuimaan lähtö, 2,5C lämpötila, maasta nousee usvaa, aurinko nousee, mahtavia maastoja, ei ketään missään. Aivan upeaa!
Kuva tältä reissulta:


maanantai 12. syyskuuta 2011

V36

Tällä viikolla oli jo hiukan harjoittelun makua ilmassa. Yleisväsyneisyysolo alkaa pikkuhiljaa väistyä takavasemmalle, joka on aikas kiva juttu.
Viikkoon kuului kevyttä juoksua, sauvarinnettä, juoksukisa ja pitkä lenkki. Eli ihan jees.

Olen tässä udellut ohjeistusta valmennukseen tuttavalta (ihan mm-tason urheilija) ja ilokseni todennut, että suurinpiirtein on omat ajatuksetkin asian suhteen tontilla.
Sellaisen pikkuriikkisen muutoksen teen omaan puuhailuun, että laajennan teho-skaalaa reippaasti. Kevyet todellakin kevysesti ja kovat sitten kovina. Mun suurin ongelma on ollut harjoittelun puuroutuminen ala-vk aluelle. Tästä pitää päästä nyt eroon, jos aion kykyjäni parantaa. Sunnuntain pitkällä lenkillä olikin välillä todellisia haasteita saada vauhti pidettyä tarpeeksi hitaana. Menojalkaa olisi vipattanut niin maan pirusti. Enkä opin, ehkä en. :)

Lauantaina sattui kotimaisemiin näppärästi maastojuoksukisa, jossa jolkottelin 6,5km matkan. Ihan oli ruuvi kireällä. Keskisyke 186 ja maksimit 197. Löytyi mäkeä, lyhyttä ja pitkää, jyrkkää ja hieman jyrkempää. Vedin siis ihan nappilaudassa ja oksennus kurkussa. Loppuaika 31:03. Tarjolla olisi ollut myös kaksi kierrosta, eli 13km, mut jätin suosiolla oman suorituksen tuohon lyhyempään. Oikea valinta.

Jos mulla meni 6,5 kilometrin matkaan se 31 minuuttia, niin taas vertailukohtana voisi olla vaikka 13km voittajan aika. Hiihtomies Matti Heikkinen veteli tuplamatkan aikaan 45:15. SAIRASTA SANON MINÄ! :D

Viikon treenit:
Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: Juoksu 8,5km (kevyttä)
To: Hiihtoa ilman suksia 1h15min (sis. sauvamäkikampeamisia 5kpl)
Pe: Lepo
La: Juoksu 12,5mk (sis. 6,5km maastojuoksukilpailun)
Su: XC 2h15min + sauvakävely 1h5min
Yht: 6h40min

perjantai 9. syyskuuta 2011

Hiihtoa ilman suksia

Ja vesisateessa. Oli mahtavaa. 20minsaa hölkäten Laajavuoren alle, siitä sauvojen kanssa sitten ylöspäin. Yläosan hissinousulatua hinkkasin neljä kertaa, punnertaen mahd. paljon sauvoilla. Kädet oli ihan hyytelöä tuon jälkeen. :)
Toisto se taitaa olla tehokeino tuossakin ja kerta viikkoon tuollainen enemmin voimatreeni suoritetaan. Tätä siihen saakka kunnes ensilumenlatu saadaan hiihtokuntoon. Hyvä tulee, sanokaan minun sanoneen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...