Näytetään tekstit, joissa on tunniste maantiepyöräily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maantiepyöräily. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Maantielenkkiä ja Gastroskopiaa.

Nyt on taas monenlaista kokemusta plakkarissa tällekin vuodelle.

Lauantaina päryttelin SpeedConseptin tulille, eli pumppasin renkaisiin ilmaa ja läksin tämän vuoden ensimmäiselle oikealle maantiepyörälenkille. Odotukset eivät olleet korkealla ja reissun pituuskin oli ennaltamääräämätön. Heti alkuun oli mykistävää huomata, miten tuollainen pyörä rullaa maastopyörän jälkeen. Peli meni eteenpäin lähes itsestään. Selväksi tuli myös se, etten lepuuttimilla pysty ajelemaan kovin paljon. Oon kikkaillut nuo lepuutuskikkareet niin leveälle kuin mahdollista, mut silti olkavarren asento on sellainen, että kipua oli ja paikoin aika paljonkin. Tämä olikin jo kyllä valmiiksi ihan selvää kauraa.
Kaupunki fillarissa mulla on 670mm tanko ja ajaminen sattuu. Maastoversiossa eli Cubessa on 710mm tanko, eikä tunnu missään. Problematiikka on siis kulmasta, jossa olkavarsi ja olkanivel kohtaavat. Ainakin vielä toistaiseksi.

Noh, matka jatkui ja kohta olinkin jo Uuraisilla. Pieni breikki ja käden heiluttelua ja takaisin päin. Jokihaaran kohdilta mukaan tarttui vanhempi herrasmies vanhalla (60-70-luvun taitteesta) Crescentillä. Kysyi että en kai vaan aja kovvaa? No en ajanut ja yhdessä siinä huristeltiin muutama kymmentä kilometriä.
Oli melko huvittavaa huomata, että tämä vanha sotaratsu rullasi alamäissä aivan suhinalla mun ohi. Oli kuulemma akuperäiset laakerit ja kaikki. Maksanutkin oli aikoinaan huimat 700 euroa. :) Ja mulla "viimeistä huutoa" oleva aerodynaaminen aika-ajopyörä. Näin se taas nähtiin, ettei ole koiraa karvoihin katsomista. Aika huippua. :D

Kotiinkin lopulta pääsin ja mittariin oli kertynyt 101km, eli hyvä lenkura oli kaikin puolin. Vaikka olkapää oli koko loppupäivän aivan hemmetin kipeä.

No sitten hieman toisenlaisten kokemusten pariin. Pääsin eilen toistamiseen elämässäni kokemaan gastrtoskopian eli vatsalaukun tähystämisen. Ensimmäisestä ei kovin hyviä muistikuvia. Hieman haastellinen päivä sattui operaation tekemiseen. Aamupalan (~6:30) jälkeen en saanut syödä ja juoda yhtään mitään ennen toimenpidettä, joka siis tapahtui 15:30. Päivä oli kuitenkin melko lämmin ja hiostava. Alkoi olemaan vähän heikotusta ilmassa kun fillaroin terveystalolle.
Lyhyen briiffauksen jälkeen talon kutimet päälle (omia ei siksi, koska limaa tuli suusta melkoisesti=sotkuista) ja ei kun pöydälle pötköttämään. Purukapistut hampaiden väliin ja  siitä lekuri tynsi putken henkitorven ja ruokatorven läpän kohdille ja pyysi nielaisemaan. Klunks ja letku hulahti vatsaan. Koko ajan yrjörefleksi päällä, muuten tuntui vaan hieman epämiellyttävälle. Oikeastaan pahinta oli ilman laittaminen vatsalaukkuun, vai onko se maahalaukku?
Muutama minuutti ronkkimista, sit otettiin neljä koepalaa ohutsuolesta ja vatsalaukusta, hieman lisää ronkkimista ja sit letku ulos. Koko satsi kesti ~15min.
En oletusarvoisesti suosittele kellekään, mutta olen paljon pahempiakin elämässä kokenut. Kaikki näytti olevan kohdallaan, koepalojen tulokset saa vasta muutaman viikon päästä.

Tässä siis edelleen tutkitaan ja hutkitaan tuota koko ajan alenevaa hemoglobiinia. Taitaa edelleen jäädä arvoitukseksi. :(

Tämmööttinen

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Päivä 94.

En oo kirjoitellut, kun ei ole ollut mitään mitä kirjoittaa. :) Nyt on.

Perjantaina kävin tapaamassa lekuria. Uutiset hyvät kympit. Liikelaajudet eivät kuulemma mulla nivelrikon vuoksi tätä paremmaksi enää voi tulla, eli tapissa ollaan. Voimat ovat lisääntyneet hyvin ja muutenkin näyttää hyvälle. Kuusi kuukautta on yleensä se aika jolloin ollaan suurin piirtein tässä pisteessä, nyt aikaa on mennyt rapiat kolme. Oon siis temuillut kaiken oikein ja tarpeeksi. Uintia saan kokeilla ja samoin punttia. Tosin pitää aloitella tooooooodella hissukseen ja tunnustellen. Edelleen on kipuja, ajoittan aika paljonkin ja välillä suhteellisen tujuja. Eli tuntemuksien mukaan.
Olkapään nivelen rutinallekin kertoin syyn. Leikkauksessa on jouduttu limapusseja poistamaan näkyvyyden parantamiseksi ja koskan niitä ei tällä hetkellä siellä vielä ole, niin paikat rutisee. Limapussit tuonne kehittyvät ajan kuluessa, kuukausien kuulemma.

Gumminauhajumppaa, polvipunnerruksia, venyttelyitä, sekä Tens-hoitoa olkapää saa osakseen. Nyt teen treenit hieman kovempana, joten pari päivää tulee palauttelua. Hommasin siis itselleni Tens-laitteen = sähköä erilaisin impulssein ja voimakkuuksin kipualueelle ja ympäröiville lihaksille. On selkeää apua kivun hoitoon. Neljä lätkää, jotka asetellan eri positioihin ja sit laitetaan vekotin ajamaan virtaa. Tätä laitetta voi tulevaisuudessa käyttää kaikkiin muihinkin "vammoihin"  mitä taatusti tulee. :) Hyvä ostos.

Jupinaa pitää aina olla ja tällä kertaa marisemisen aiheena voisi olla rapakunto. Oon siis ihan rapakunnossa, joka tarkoittaa sitä, että pitää aloittaa urheilupuuhailut lähes alusta. Juosta kykenen vitosen, pyöräillä 30km ja nämäkin hissukseen ilman suurempia vaikeuksia. Heti kun matkat pitenee, niin loppuu kyky.

Sellasta hommelia.

Viime viikolla liikuin seuraavanlaisesti:
Ma: Lepo
Ti: Juoksu 5km
Ke: Lepo
To: Juoksu 5,8km (2km ver + 3km VK + (3*100m))
Pe: Lepo
La: Traineri 1h 15min
Su: ap.Juoksu 6km (sis. 3*100m)  ip. Fillari 1h 50min (kevään ensimmäinen maantielenkki)
Yht: 5h

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

71. päivä

Ja sama laulu jatkuu, eli homma etenee. Arkiset askareet hoituvat jo oikein mallikkaasti. Pientä kipuilua on edelleen, mutta nämäkin ihan kevyttä kauraa jo. Töihin paluukin tapahtuu huomenna maanantaina. Vajaa kolme kuukautta saikkua on siis ohi. Todella nopsaan on aika rientänyt.

Käden saan jo kiepautettua ympäri molempiin suuntiin. Hieman on rajoitetta yläasennossa, mutta menee kun pistää menemään. Eihän se ihan tuskatonta ole tuo ympäri vispaaminen mutta tuntuu siltä, että mitä enemmän kättä pyörittelen, sitä paremmalta se aina seuraavana päivänä tuntuu. Kuminauhajumppien osalta homma jatkuu edelleen samana, ei muutosta.
Pyöräily on tällä viikolla sujunut olkapään osalta paremmin kuin viime viikolla. Nyt puolitoista tuntia ei tuntunut enää kovinkaan pahalta. Juoksu sen sijaan aiheuttaa edelleen reipasta kipua. Ilmeisesti tärinä ja jumpsutus ei ole hyväksi.

Viikon 13. urheilut:
Ma: Lepo
Ti: Juoksu 6km
Ke: Pyöräily 1h (maastopyörällä maantiellä)
To: Lepo
Pe: Lepo
La: Juoksu 6,5km (oma testilenkki. Aika paljon hitaammin kuin esim. syksyllä. :))
Su: Pyöräily 1h30min (maastopyörällä maantiellä)
Yht: 3h50min

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

65. päivä

Edelleen kuntoutus etenee. Voimatasot kasvaa pikkuhiljaa ja sen huomaa aika havainnollisesti siitä, että käytössä olevien jumppakuminauhojen väriskaala on laajentunut yhdestä neljään. Neljä liikettä vaatii jo vähän vahvempaa vastusta, kolmessa on käytössä medium, yhdessä soft ja yhdessä ultrasoft. Tuon ultrasoftinkin voisi voiman puolesta heivata jo huitsin nevadaan, mutta tekee se liike niin kipeää edelleen, että sillä mennään. Olen paikallistanut kipukohdan nivelrikkoalueelle, eli joko sheivattu nivelpinta ja/tai tähystysopstaakkeleiden reikien kohdalta itseensä ottaneet lihakset kipuilee. Perus haukkariliike punttiin oon lisännyt myös painoa jo niin, että vekotin painaa kokonaiset kolme kiloa. Sillä saa jo venkuiltua 2*40.

Siirryin viikolla sellaiseen ohjelmaan jossa on 2-3 kertaa päivässä käsien nostot ~30 kertaa eteen ja sivulle + liikeratatreenejä. Sit joka toinen päivä jumpat läpi 2*40-50 toistolla. Vielä ei mennä tappiin asti, vaan reserviin pitää jäädä puhtia, tuntua jo tottakai saa. Olen huomannut, että nyt olen jo sellaisessa vaiheessa jossa hienoinen mukavuusalueen ylittäminen tuo tulosta. Tämä tosin vaatii joka toisen päivän lepopäiväksi. Kaikkien liikkeiden tekeminen edelleen aiheuttaa pientä kipua ja välillä kuuluu melkoista rutinaa ja narinaa, mut olen huomannut että lepopäivän jälkeen on joka kerta tapahtunut huomattava parannus lähes jokaisella osa-alueella. Tottakai jos taantumaa ilmenee ja kivut lisääntyy niin sit passaillaan ja hellitetään, mut näin mennään toistaiseksi.

Urheilurintamalla on taasen takapakkia tapahtunut, vai pitäisikö sanoa ettei ole oikein tapahtunut mitään. Univelkakertymä alkaa olemaan meidän perheen aikuisissa sellaista sorttia, että arkisten askareiden ja lapsenhoidon lisäksi ei oikein kykene muuta ponnistelua puuhaamaan. Palautuminen on melko pitkissä kantimissa jos sitä tapahtuu ollenkaan. Onneksi saadaan ensi keskiviikkona vauvojen unihommiin ja ongelmiin perehtynyt ammattilainen ihan meillä kotona käymään. Unikoulu se on pojalla aloitettava varmaan, tämä show alkaa mennä jo liian pitkälle. Kohta puoli vuotta todella pätkittäistä unta takana ja nyt on ihan fyysisiä merkkejä henkisen väsymyksen lisäksi ilmassa. Fyysistä pahoinvointia, tärinää, ruokahaluttomuutta, näköoireita, muistamattomuutta yms. ja lisäksi on hetkittäin hermot melko kireällä. ;) Leposykekin on nyt viime päivien mittausten mukaan ~60, kun syksyllä keskiarvo oli 40.

Urheilujuttujen suhteen on tullut vähän sellainen epätodellisen epätoivoinen ja lamaantunut fiilis. Tiedän että johtuu tästä älyttömästä väsymyksestä, mutta siltä vaan tuntuu. Jotenkin niin älyttömän kauas olen tipahtanut siitä pisteestä missä olin syksyllä. Ihan kuin ne kaikki tunnit ja vaivat olisivat valuneet kokonaan hukkaan ja miten paljon menee taas aikaa, että edes samassa tilassa ollaan. Eihän se tottakai näin mustavalkoista ole, mut kuitenkin. Se on ainakin tullut todistetuksi, että kävelyllä ei kunto minulla kasva. :)

Kävin torstaina autotallissa polkemassa ja 35min kohdalla piti lopettaa kun ei vaan jaksanut. Ihan PK1 alueella kuitenkin löpsyttelin. Eilen lauantaina kokeilin juoksua, joka sujui onneksi hiukan paremmin. Tänään kävin ulkona pyöräilemässä, pyöräteitä maasturilla. Tunti ja vartti meni aikaa ja vasemman käden lihakset ovat aivan tyhjät. Piti vähän särkylääkettäkin naukata naamariin reissun jälkeen. Iloinen ja onnellinen olen siitä, että edes pikkaisen pystyn jo pyörällä ajamaan.
Ei muuta kuin jumppaa koneeseen niin kyllä se siitä. ja näillä mennään. Se on turha käkistellä kun on paskat jo housussa, eli urheilen minkä kykenen, väkisin ei väännetä.

Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: Lepo
To: Traineri 35min
Pe: Lepo
La: Juoksu 6km
Su: Pyöräily 1h15min
Yht: 2h30min

maanantai 15. elokuuta 2011

Pelkkää peekoota.

Viikko numero 32 meni pelkän pk-treenin merkeissä, hissun kissun siis mentiin. Ajattelin pelailla varman päälle. Jos se edellisen viikon höpöhöpöolo olisikin ollut jotain ylirasitusta, niin enpä tilannetta ainakaan pahentaisi turhalla rehkimisellä.

Koska Kuopio jäi väliin, niin jotain haastetta syksylle on saatava. Lykkäsin sit ilmoittautumisen sisään Tour de Helsinkiin. Mielenkiintoista lähteä ison joukon kanssa fillaroimaan. Tiedossa siis 140km maantietä, matkalla aika paljon nousuakin, eli ihan saa varmaan kampea pyörittää. Vielä on mietintämyssyn alla, et minkälaiseen ryhmään tuuppaan itseni mukaan. Sieltä löytyy ryhmiä ja ryhmän vetäjiä eri nopeustavoitteille. Vaikea on arvioida peesaamisen hyötyä ja omia kykyjä ryhmäajamisessa, kun lähes 100% poljeskelen lenkkini yksin. No ei kai se kamalaa ole, jos tiputtelen matkan varrella itseäni sit alemmille tasoille jos ja kun puhti loppuu. :)

Viikon 32 harjoitukset:
Ma: Fillari 50km
Ti: Lepo
Ke: Juoksu 12km
To: Fillari 50km
Pe: Juoksu 9km
La: Lepo
Su: Fillari 110km + Juoksu 7km
Yht: 11h 15min

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Pitkä fillari.

Polkaisin tänään Mikkelistä kotiin Jyväskylään (120km) vailla minkään valtakunnan polvikipua. Jippii!
Olen tt-pyörän ajoasentoa ja klossien paikkoja säädellyt ees taas, joka suuntaan, ylös alas, sivulle ja vinoon. Olisikohan nyt löytynyt oikea setuppi, toivotaan. Sit kun vielä apinoisi maantiepyörään samat vimpstaakelit niin voela.

Sellainen bike fitting kyllä kanssa houkuttaisi. Mietintämyssy päähän ja kurkistus lompakkoon. Mmhhh, ehkä hieman myöhemmin keväämmällä. .)

torstai 28. heinäkuuta 2011

Voimatreeni

Mulla oli keväällä vinha ajatus, että olisin tehnyt kerta viikkoon fillarilla jonkin sortin voimaharjoituksen. Voittekin arvata oonko tehny? No en todellakaan. Keväälle ja kesälle ei moisia ole siunaantunut kuin kolme kappaletta, joista yksi tapahtui tänään.

Polkaisin Ronsuntaipaleentietä ~8,5km kepoisasti ja saavuin sellaiselle inhottavan, suht jyrkän mäen päälle. Siitä se alkoi. Yksitoista kertaa ylös ajatuksella: sellainen vaihde, että kaikki menee sillä samalla. Mun kohdalla käytössä oli edestä pieni ratas ja takaa kolmas (siis kevyemmästä päästä ;) ).
Mäen kapuaminen tuolla välityksellä ja keskikadenssilla 71 kesti ~2:20min. Alaspäin matka taittui noin minuutissa. Olisin jaksanut vielä parit lisää, mut jätän illan juoksulenkille vähän paukkuja.
Loppuun vielä ~20km loppuverraa.

Tuollaisia kun saisi tehtyä edes sen kerta kahteen viikkoon, niin hyötyä olisi.

Alla sykekäppyrä nousuista. Ainakin sykkeet kävi korkealla jos ei mikään muu. :)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Lomalla!

Olen nyt lomalla, jee! Lomailua kestää tällä kertaa vain parisen viikkoa. Säästän päiviä tuonne syssymmälle ja talvelle. Meille kun tulee tuossa lokakuun alussa perheenlisäystä, niin varmasti lomat maistuu kaiken muutoksen ja uuden ihmetyksen keskellä. :)

Palautuminen Joroisilta on ollut yllättävän hyvää ja nopsaa. Elimistö on jo lähes ennallaan, lihakset hankaavat vielä vastaan.
Tälle viikolle olen kuitenkin saanut rutistettua monta hyvä treeniä. Onhan jalat hiukka tukkoiset, varsinkin reidet. Ihme olisi jos ei olisi. ;)

Maanantaina kävin kepoisasti uimassa 1,5km, keskiviikkona hitusen reippaampi fillari + juoksu -treeni, perjantaina 1h30min juoksua (joka sisälsi 5*1000m / pal.3min), eilen kävin aamupäivällä fillaroimassa kevyen 75km ja illalla vielä uimassa 1,5km. Tälle illalle vielä kevyt jolkottelu, niin on viikko saatettu hienosti pakettiin.

Ensi viikon saa painella vielä tukka putkella, sit keventelyä kohti Kuopion 1/4-matkan kisaa.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Vähiin käy ennenkuin loppuu.

Nyt alkaa olla ajat käsillä jolloin on tehty kaikki mitä tehtävissä on. Jos ihan rehellinen saan olla, niin yksi lisäkuukausi ei olisi ollut lainkaan huono juttu. Voipi olla, etten ole tämän ajatuksen kanssa ihan yksin. ;)

Tähän "viimeiseen" viikkoon sain ängettyä kaikki mitä olin ajatellutkin. Just nyt on todella vetämätön ja väsynyt olo, mut tuossa kun seuraavat viisi päivää ottaa rennosti ja aivan minimaalisella kuormituksella, niin eiköhän se maanmainio superkomppa sieltä nystyröitään nostele.

Viikko 27:
Ma: Fillari 45km kevyesti
Ti: Juoksu 13km (sis. 4*2min / pal.3min)
Ke: Uinti 2,5km (luulin uivani reippasti, mut meni hitaammin kuin normi hitaasti.) :D
To: Lepo
Pe: Uinti 1,5km + Fillari 65km + Juoksu 11km = 3h 45min
La: Lepo (toimitsijana kunto-triathlon tapahtumassa)
Su: ap. Juoksu 3km + Fillari 20km + Juoksu 5km (eka juoksu verraa, loput likipitäen niin kovaa kuin pystyin)  ip. Kevyt uinti 1km
Yht: ~9h 15min

Hieman alkaa jo tässä vaiheessa jännittämään. Osallistujia puolimatkalle tulee varmaan reilut 700, eli sutinaa piisaa, ainakin uinnin alussa. Viimevuoteen verrattuna nyt uidaan yksi lenkki kahden sijaan. Tämä käy minulle paljon paremmin. Pyöräilyosuus ei arveluta yhtään, mut se juoksu? Täyttä mysteeriä. 21km tulee olemaan pisin matka mitä oon juossu sitten nuoruus vuosien.
Jos vaan suinkin osaan lähteä tarpeeksi hissukseen niin eiköhän sitä maaliin päästä. En nyt muista kuollaksenikaan (enkä jaksa selata), et olenko paljastanut mitään aikatavoitetta? Laskelmien ja itseanalyysien perusteella realistinen mahdollisuus on  loppuaikaan 5h 40min. 5h30min olisi jotain aivan upeeta.

Kuvia viime vuoden Finntriathlonista: (osallistuin itse pikamatkalle, turistina puolimatkalla)










sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

10km maantiejuoksu ja pitkä fillarilenkki.

Juhannusaattona Lannevedellä juostiin jo melkoiseksi perinteeksi muodostunut Kiimasen savulenkki. Hassusta nimestään (Kiimasjärven ohi juostaan Kiimasjärventiellä) huolimatta aivan mahtava tapahtuma, joka on kerännyt jo useana vuonna noin tuhatkunta juoksijaa todella kauniiseen Lanneveden maisemaan ravaamaan kilpaa. Lähtöviivalla on vuosien saatossa näkynyt kansallisen ja kansainvälisen tason menijöitäkin.

Omaksi tavoitteeksi olin viime viikkojen kovempien treenien analyysien perusteella asettanut 50minuutin alittamisen. Reitti ei ole mitään tasaista tallaamista, vaan mäkiä löytyy (alempana hieman käppyrää).
Lähtölaukauksen ja alkuryysiksen jälkeen pääsin aloittamaan oman juoksuni. Olin päättänyt jolkotella ns. tasaisen vahdin taktiikalla, eli kaikki kilsat likipitäen samaa vauhtia ja tässä tapauksessa alle 5min/km. Aika hyvin onnistuin vaikka viimeisen noin 1,5km nousun aikana tuli hieman heikko fiilis. Loppuaika oli 47:53. HURRAA! Sykkeet huiteli aika korkeella. Keskisyke 186 ja huiput 196. Meni siis koko matka reippaasti hapoilla. :)
Tulos parantui vuodentakaisesta ~5 minuuttia ja kaikista eniten mieltä lämmittää oman kuntotason oikein arviointi. Oikein on sellainen mahtifiilis. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan ja kehittämään ominaisuuksia.

Kärki meni hurjaa vauhtia ja velipoikakin päihitti minut reippaasti. Tulokset.
Top-menijät saavatkin mennäkin omia käsittämättömiä vauhtejaan, mutta veljen aion haastaa ensi kesänä tosissaan. ;) Terkkuja vaan Tuomakselle.
Sykekäppyrä kilvan juoksusta

Matka/korkeus































Lauantaina heräillessä olin varautunut jalkajumiin, mutta ylläri pylläri, jumissa ja kipeinä olivatkin kädet. Mitä ihmettä? Käsilläkö olin juossut?
Päivän suunnitelma oli pitkä fillarilenkki ja sen suoritinkin. 110km hissunkissun sisältäen muutamat lyhkäiset spurtit. Jalat eivät ihan tuoreimmat olleet ja sainkin aikaiseksi tutun ja turvallisen polvikivun. Tämä hieman harmittaa, muuten oli mainio lenkki.

Koko juhannusviikonloppu siis vietettiin maalla, vanhempien mökillä, joka on todella mukava paikka. Aika lähellä tässä, mut silti tarpeeksi kaukana. Terassilta on tällaiset mainiot maisemat:



















Ensiviikon lauantaina kilpailen Kiskossa varttimatkalla, jos siis vain koikkeli tervehtyy. Parit terävät treenit siis tietty myös.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Viikko 23.

No sainpas kuin sainkin viime viikolle joitain oikeita treenejä aikaiseksi. Parit pyöräilyt, joista toinen oli hiukka reippaampaa menoa. Kolme juoksua, joista yksi oli ~950m vetoja. Sekä kolme uintia, jotka olivat kaikki enemmin tai vähemmin kevyttä totettulua avoveteen sekä märkäpukuun.

Uinti järvessä tuntui ihan kohtuu hyvälle. Luotto Joroisten kisan uintiosuuden selvittämiseen siedettävään aikaan kasvoi huomattavasti. Tässä kerkeää vielä kuitenkin räpiköimään kuntoa parempaan ihan hyvin.

Fillari kulkee kans ihan ok. Ilmeisesti talven punttisessioista on ollut apua, jee! Tosin polvi ei vieläkään oikein tykkää pidempien matkojen pyöräilystä. Otetaan siis iisisti ja vältellään turhia riskejä. Ajan nyt kaikki pyörälenkit TT-fillarilla, eli totutan itseäni hieman outoon ajoasentoon. :)

Juoksussa olisi tekemistä sit vallan mahdottomasti. Tällä hetkellä vauhtia ei löydy, ei sitten yhtään. Juhannuksena olisi tarkoitus käydä länkyttelemässä Lannevedellä 10km maantiejuoksu, jossa havittelen 50minuutin alitusta. Tiukkaa tulee tekemään, sen verran huonosti juoksu kulkee. Tosin koko talven ja alku kesän olen ne vähät juoksut pistellyt todella hiljaa ja vasta nyt viime viikkoina yrittänyt vauhtia lisäillä. Joroisten kisaa ajatellen tässäkin lajissa kerkeän vielä hiomaan ja nahistamaan itseäni nurkaan monta kertaa. Josko sieltä muutamat sekunnit/km saisin nipistettyä pois.

Jokatapauksessa hyvällä mielellä ja intoa kuuppa täynnä jatketaan.

V23:
Ma: Uinti 20min, ~1km. (eka avovesiuinti)
Ti: Juoksu 13km (sis. 5*950m / pal ~2min)
Ke: Lepo + Hieronta
To: Fillari ~70km (sis.55km reippaan kovaa) + Juoksu 3,7km (reippaan kovaa)
Pe: Uinti 35min, 1,9km
La: Fillari 70km + Juoksu 9,6km (mahtava helle ja nestehukka)
Su: Uinti 30min, 1,6km
Yht: ~8h30min

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Treenirintamalla hiljaista.

Juu, hiljaista on pidellyt. Uimahalli remontissa (~1,5vuotta, hui!), järvivesi vielä hiukka liian vilpoisaa, polvi renkkaa edelleen ja sitä rataa.
Tässä on vierähtänyt jo kolme viikkoa ilman yhtäkään kunnon harjoitusta. Kävin viime viikolla pari kertaa kävelemässä, pari kertaa juoksemassa ja kokeilemassa fillarointiakin, mut kaikki nämä oli enemmin tai vähemmin kevyttä polven testailua. Juokseminen ei ihan kamalasti lisäoireita aiheuttanut, mut pyöräily, voi perhana sentään.

Tänään on suunnitelmissa käydä Köhniöllä uimassa ja testaamassa kylmän veden sietokykyä. Järvi on aika pieni, matala ja tummavetinen, eli pitäisi lämmetä nopsaan. Rapsaampa huomenna tästä asiasta lisää. Tässä olisikin aika hyvä sauma keskittyä räpiköimään vesistössä kun ei tuo muu aktiviteetti oikein luonnistu.

Pienenä kevennyksenä viikonloppuna tekaistu video: :)

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Viikko 19.

Ma: Lepo ja hieronta
Ti: Uinti 2,5km + Salilla 40min  
Ke: Uinti 4km + LK 20min
To: ap.Juoksu 6,5km  ip.Fillari 65km (sis. 4*15min /pal.5min)
Pe: Juoksu 7,2km
La: ap.XC 1h30min  ip.Uinti 3,5km + Salilla 45min
Su: Fillari 110km+Juoksu 4km
Yht: 14h45min

Semmottinen viikko. Se olikin sit viimeinen määrän keruu rupeama. Tästä lepoviikon kautta kauhulla odottamaan seuraavaa perioidia, jonka aikana olisi tarkoitus vähentää reippaasti määrää, mut sen sijaan nostaa tehoja.
Meikäläisen kysessä ollessa teen sen nyt tällä kertaa viisaasti, tarkoittaa siis, että en heti pingota yrjöjä rinnuksille. Se on varma se, et jos heti alkuun alan tempomaan reippaampia enemmin, niin jo on ukko telakalla ennen kuin kerkeää kissaa sanomaan.
Vielä on viikkoraami hieman auki ja suunnitteilla. Rytmitys olisi kai 2/1, eli kaksi reippaampaa viikkoa ja yksi lepoviikko. Viikolle kaiketi ymppäytyy kaksi lepopäivää, sekä yksi kevyt ja pidempi harjoitus. Loput olisi sitten  enemmin tai vähemmin nahistamista. Jos vain onnistuu ja jaksan, niin temuilen tuollaviissiin aina heinäkuun alkupuolelle asti. Ennen Joroisten kisaa (jonka aikalaskuri tuossa oikealla tikittää pelottavan nopeasti) keventelen kaksi viikkkoa. Vuokattihiihtoon valmistautuminen meni niin nappiin, että apinoin ne kaksi kisaa edeltävää viikkoa Joroisille myös.

Torstaina fillarilenkillä ajelin alkuverran jälkeen 4*15min reippaan kovaa 5 minsan palautuksilla. Reitti oli sellainen, että menomatkalle sain kaksi ja tulomatkalle kaksi vetoa. Menomatkalla vauhti oli niin hurjaa, että pani ihmettelemään mistä johtuu moinen? Kerkesin jo hekumoimaan, et nyt on tapahtunut mahtava hyppäys kuntopuolella ja jalkojen voimantuotossa. Petäjävedellä käännyin liikenneympyrästä takaisin päin, jolloin karmea totuus paljastui. Ihan sairas vastatuuli iski vasten kasvoja. Nöyrää poikaa oli paluumatka. :)

Klikkaa isommaksi.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Laiska paska.

Huh heijaa, viimeistä viedään. Tämä viikko vielä enemmin ja vähemmin hissukseen ja määrää keräten, sit lepoviikon kautta kovempiin treeniviikkoihin.
Ma-ke aksielilla olin ihan varma, et joko joku inha tauti iskee päälle, tai sitten olen jonkinmoisessa ylirasitustilassa. Tiistailta jäin yhdet treenit tekemättä ja keskiviikon uinnit meni ihan plörinäksi, veto veks ja olkapää kipiä. Puntillakin unohdin suosiolla suunnitelmat ja venkoilin mitä huvitti ja jaksoi, eli ei kovin kummosta.
Torstaina päätin töiden jälkeen käydä testaamassa onko kyseessä oikea "ongelma" vai olenko vaan patalaiska paska. Fillarin selkään ja nokka kohti etelää. Muurameen asti köryyttelin leppoisasti. Sit kohti Ronsuntaipaleentietä missiolla: jokainen ylämäki reippaasti, kovaa, tai täysillä. Tuo reittihän on siis todella mäkinen ja loppua kohti sen kuin vaan jyrkkenee. Alussa ei ollut kivaa, mut muutamien vetojen jälkeen aukesi. Kyse oli siis vain ja ainoastaan mentaalipuolen laiskuudesta. Yök! :) Perään kävin vielä hölkkäämässä vitosen. Sekin meni ilman mitään penikkaoireita ja ihan sillein kivasti.

Loppuviikko olikin sitten ihan pelkkää juhlaa kerrakseen. No ok, olkapää ei anna uida oikein kunnolla, mut sekin on paranemaan päin. Viikon kruunasi eilisen pitkä fillarilenkki aivan mahtavassa säässä. KESÄ TULEE ja urheilu on kivaa!

Pikkaisen olen jo suunnitellut kesän ohjelmaa ja sinne sijoittuisi muutamat perus- ja pikamatkan triathlonkisat, sekä Joroisten puolimatka, joka on se kohokohta. Tahko-MTB kiinnostaisi paljon, mut samana päivänä on Kisko-triathlon, joka taasen Joroisia ajatellen on aika paljon parempi vaihtoehto. Lisäksi joitain XC kisoja käyn testaamassa ja jos syksylle vaikka joku puolimara.
Katsellaas.

Ma: Lepo
Ti: Juoksu 5km
Ke: Uinti 1,5km + Punttia 45min
To: Fillari 40km (sis. 30km ylämäet reippaasti) + Juoksu 5km
Pe: Fillari 60km (Tt-fillari testiä)
La: ap.Juoksu 6,5km  ip.Uinti 2,4km + Punttia 1h
Su: Fillari 93km
Yht: 12h30min

maanantai 2. toukokuuta 2011

Viikko 17

Mitäspä sitä viimeviikolla tuli puuhailtua?
Kolmisen kertaa juoksua a)~4km. Penikat eivät vaivanneet, eli nyt matkaa hillitysti ylöspäin. Väistellään ylilyöntejä. :)
Eka kevään maastolenkkikin tuli kiepaistua kera tonttiin tutustumisen. Eli Aittovuoren juuriset ja kiviset polut yllättivät taas näin kevään korvilla pahaa-aavistamattoman pyöräilijän. Muuten oli oikein makoisaa poljeskella pusikoissa. Loppulenkistä alkoi jo ajo olemaan rennompaa ja vauhdit kasvoivat, ainakin alamäissä. Maastoajoa ja maantievenkoilua kun vertailee, niin kyllä poluilla on vaan sata kertaa rankempaa ajella. Ainakin jos ja kun polku on sellaista, ettei se mahdollista hetken lepoa lain, vaan kokoajan on runtattava menemään.  Meno kun tyssähtää niin sit se tosiaan tyssähtää.

Ma: ap.Uinti 3,5km + Sali 45min   ip.Juoksu 4km
Ti: Fillari 1h25min
Ke: Lepo ja hieronta (penikat tykkäs)
To: ap.Uinti 3,3km + LK 20min   ip.Fillari 1h20min + Juoksu 4km
Pe: MTB 1h50min
La: Uinti 1,8km (olkapää torppasi hommelit)
Su: Fillari 2h10min + Juoksu 4,5km
Yht: 12h 25min

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Uuden kaverin kanssa lenkillä.

Eilen kävin testaamassa uutta fillaria (muuten sama, mutta PZ-Racingin kiekot). Oioi kuinka tuntui hyvälle. Hiukka ajoasentoa täytyy viilailla tässä kevään edetessä. mutta lähtöasetelma huikea. :) Ekan kerran kun lysähdin aika-ajoasentoon, niin tuntui aika huteralle meno, mut siihen tottui todella nopsaan.
Tein sellaiseen tukevaan vastatuuleen erittäin luotettavaa :) empiiristä tutkimusta ajoasennon vaikutuksesta nopeuteen. Esim. pystyasennossa tietyllä vaihteella ja tieyllä sykkeellä, vauhti 20km/h. Aika-ajoasennossa samoilla sykkeillä, mutta isommalla vaihteella 24km/h. Siis selvää pässinlihaa.
Jotenkin se vain tuntui liikkuvan muutenkin niin paljon helpommin kuin Bianchi, tosin onhan pelkät kiekot ihan toista maata kuin ne Bianchissa olevat Shitmanin köpöset kikkareet.

Aika upeeta välineurheilua tämä. Ihan rupeaa taas suupielet nousemaan maireaan hymyyn. :)

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Lepoviikko.

Urheilurintamalla ei paljoakaan raportoimisen aihetta. Kaksi uintia ja yksi fillaritreeni. Ensimmäinen uinti keskiviikkona Mäkelänrinteen uimahallissa Helsingissä 3,3km ja toinen perjantaina Tikkurilan uimahallissa 3,2km. Molemmat kaavalla: 1,5km uintia eri nopeuksilla + 200m tekniikkaa + 500m pullarilla + 500m lättäreillä + 500m pullari&lättärit ja loput kevyttä uintia. Mukava oli testata muitakin halleja kuin kotikaupungin Aaltoalvari.

Tänään kieputtelin kepoisasti kampia reilun tunnin. Viikon kokonaisteeniaika 3h30min, eli vähäsen. Tuntuu, että palautuminen on ollut ihan hyvää.

Huomenna alkaa kaiketi minun tämän kevään tärkein kolmeviikkoinen määräpainotteinen pk-jakso. Peukut pystyyn ettei flunssa iske, sitä nimittäin on tässä lähipiirissä liikenteessä. Treeniohjelma on suunnilleen sama kuin viime kuun, poikkeuksen tekevät mahdolliset juoksuongelmat, eli penikkavaiva, joka voipi olla arvaamaton ystävä.
Viikkoon en juoksuaskeltakaan ole ottanut, huomenna otan. Jännittää et onko vaiva pois.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

v15.

Pyöräilykausi virallisesti avattu, aivan mahtavaa! Tuli käytyä viitenä päivänä maantiellä ja kerran maastopyörälläkin polkemassa. Kilometrejä ihan kivasti ensialkuun, 188km. Näin äkkiseltään otti aika paljon alaselkään. Kovasti oon keskivartalon lihaksia jumppaillut talven mittaan, mut kaippa se on tuo yht´äkkinen asennon muutos ja staattinen pitkäaikainen asennon pito, johon vaan pitää tottua. Persaus ei liiemmin oo puutunut tai muuta sellaista.
Uusi aika-ajofillari saa vielä odottaa tosielämän kastettaan. Jahka tiet putsaantuu, pöly ja kurapaska häipyy niin sit. Trainerissahan se on ollut kiinni siitä asti kun kotia roudailin.

Keskiviikon maantielenkillä ajelin verran jälkeen 2*20minuuttia reippaasti. Väliin 10minsan palautukset. Osuivat suurinpiirtein samoille tieosuuksille kakskytminuuttiset, suunta tietty päinvastainen. Keuruun tiellä ajelin, joka olikin ihan putipuhdas asvaltin osalta. Pöly kyllä pöllysi isompien autojen ohi ajaessa.
Tästä saipi kauden alkuun jotain dataa nykyisestä vauhdista. Nopeutta pitää kyllä kalastella reippaasti reserviin. Nyt keskarit oli molemmilla 31.5km/h ja sykkeet ekalla 10-20 yli aer. ja toiselle 15-25 yli aer. Wattimittaria kun en omista niin sykkeisiin pitää sitoa fillaritreenitkin. Ja passaa mulle tuollainen oikein hyvin.

Perjantaina oli toisen tehotreenin vuoro ja hetken mielijohteesta hyppäsin maastopyörän selkään ja renkaat kohti Laajavuorta.~15minsaa kevyttä verryttelyä jonka jälkeen kapuamaan Laajavuoren päälle hyppyrimäen mäen suunnasta. Kadenssi pieni, eli voimaharjoitus parhaasta päästä. Vetojen ajallinen mitta haarukoitui aikaväliin 7:15-7:45. Koivet oli viimeviikkojen temuamisesta jo melkolailla paketissa. Oli ihan sairaan raskasta. Olin suunnitellut viisi nousua, mutta neljännellä loppui puhti aivan totaalisesti, joten pienen lenkuran kautta vähän nöyrtyneenä kotia kohti.
Eli tuota treeniä pitää kyllä tehdä tässä useamminkin. Ehkä kovinta mitä oon koskaan tehnyt. Toistoja vaan lisää kauden edetessä.
Kävin koklaa perään juoksuakin ~2kilsaa. Penikkaan sattuu edelleen, eli taukoa vaan, ei mahda mitään.

No uinnissakin tuli tehtyä jonkin sortin ennätys kun kauhoin viikon aikana pikkuisen rapiat 9 kilsaa. Lauantain uintiharjoituksien pääsarja oli aika karu. Lopussa todellakin tuntui. :)

Kokonaisvaltainen väsymys on jo sitä luokkaa, että ensiviikon lopo on poikaa ja hiukan sitä olen jo odotellut. Töistäkin on lomaa ja pientä matkailua Suomenmaaassa tiedossa. Treenisuunnitelmat ensiviikolle ovat aika vähäiset. Jos vaikka parit uinnit, yhden fillarin ja juoksukokeilun saisi aikaiseksi. Sillein vähän ja kepoisasti.
Jos palaudun hyvin, niin rimpuilen  toisen tällaisen samanlaisen neljän viikon satsin likipitäen samalla sabluunalla. Pikkaisen vaan lisää määrää jokaiseen viikkoon.

Ja tämän viikon treenit:
Ma: Lepo
Ti: ap.Uinti 3km + Salilla 30min   ip.Maantiepyöräily 45min + Juoksu 10min
Ke: Maantiepyöräily 1h40min (sis.2*20min /pal.10min)
To: ap.Uinti 3,1km + Salilla 25min   ip.Maantiepyöräily 2h
Pe: MTB 1h10min (sis.4*Laajavuoren päälle /pal.~3-4min)
La: Uinti 1h30min + Salilla 35min
Su: Maantiepyöräily: 2h45min
Yht: 13h 50min


Ps. Maksoin perjantaina osallistumismaksun Finntriathlonin kuntosarjaan. Reipas kolme kuukautta aikaa treenata ja sit pitäisi olla iskussa. Hui!

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Maantiellä ilman kypärää.

Kaikki ne muutamat talven pyörätreenit oon tehny autotallissa trainerilla, niin eihän sitä muistanut kuuppaa pottaan sujauttaa maantielle lähtiessä. :) Puolen tunnin ajon jälkeen aloin ihmettelemään kun hujutti niin kovin ohimoa. Melkoinen pässinpää meikäläinen.

Niin on sitten kevään eka maantielenkki heitetty, eikä se kovin hääviä ollut. Kamala pöly, hiukka vilpoinen ja tappajasepeliä kaikki siirtymät pullollaan. Kevyen 45minsaa pyörittelin ja sit kävin koklaa että miten se tuo koipi ottaisi juoksuaskeleet vastaan. Huonosti. Reilu kilsa ja sit kävelyksi. On se vaan niin, että pidempää taukoa jolkottelusta penikka kaipaa sekä hoivaa, hellyyttä, venytystä ja hierontaakin kaiketi.

perjantai 31. joulukuuta 2010

Vuosi 2010

olis sit pulkkarissa ja ihmislapsi ihmeissään. :)
Vuoden viimeisen viikon treenit jäi jouluviikon kaltaisiksi, eli tynkäviikkoa tarjottiin. Syynä oli tälläkertaa vatsatauti joka kuitenkin on jyllytellyt suht. lievähkönä ja hyvä niin. 2011 eka viikko voitanee aloittaa hienosti suunnitelmien mukaan. Tällähetkellä olo on kyl sen verran hutera, et tuntuu jotenkin ihan utopistiselta et vois harrastaa minkäänlaista liikuntaa. Yäk!

Eka vuosi systemaattisempaa treeniä sitten teinivuosien urheilu-uran on siis takana. Tuloksista ja kehittymisestä on vaikee mitään tarkkaa analyysiä sanoa kun ei ole oikein hyviä vertailu juttuja plakkarissa. Noh, treeniajat on hieman kasvaneet alkuvuodesta ja vauhditkin siinä sivussa, eli voitanee kai sanoa et jotain on tapahtunut. Silmiinpistävimpänä vois olla vaikka hiihtohommelit, jotka on nyt tuntuneet aika hyviltä. On jaksanut puurtaa hieman pidempiäkin lenkkejä ihan kohtuullisesti. Fiilis ja motivaatio treenaamiseen on säilynyt hyvänä, ei kai enää enempi vois intopinkeenä ollakaan. :D

Muutenkin tämä vuosi oli aivan mahtava. Ei ole mitään mitä milläänmuotoa negatiivisesti muistelisin. Pysyin paria pientä tautia ja perinteisiä selkäongelmia lukuunottamatta terveenä. Töissä on ollu kivaa, kotona vielä kivempaa, ympärillä mahtavia ihmisiä. Kaikki siis rullaa mallikelpoisesti.

Sit, tilastohirmuna on esittää kaikenlaista aikaa, matkaa ja määrää. Heh, tässäpä sitä, tilinpäätös vudelta 2010:

Nettotreeniaikaa yht.                  371h 52min josta:
Uintia                                         64h58min, 147km
Pyöräilyä(maantiet, xc, enska)    75h17min, 1632km
Trainerilla autotallissa                 28h12min
Juoksua                                     81h54min,  730km
Hiihtoa                                      53h1min,    666km (HUI!)
Punttia                                      55h25min
Kuntopiiirä kotosalla                  13h5min

Kellon laitan aina päälle kun treeni oikeasti alkaa ja pysäytän sit kun loppuu. Mitään arkiliikuntaa en ole tilastoinut, siis esim. työmatkat ja siirtymät treenipaikkoihin on tilastoiden ulkopuolella.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...