Näytetään tekstit, joissa on tunniste olkapää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste olkapää. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. helmikuuta 2017

Viikko seitsemän

Voihan jösses miten oli mukava viikko ihan kaikkineen.

Se on muuten pienestä kiinni monikin asia. Fillariosastolla muutamille pienillä säädöillä ja pilatesrullalla olen selättänyt parit omat akilleen kantapäät.

Satulan nosto sentin ja vasemman jalan sisemmän reisilihaksen vaivat pois.
Freestylehyppyaikoina (nuorena), kaaduin kerran seurauksella, että tuo lihas vähän repeytyi läheltä polvea. Siihen on sitten kasautunut arpikudosta, ihan sormin tunnusteltavaa, joka on monesti jotenkin vetänyt juntturaan ja kipeyttänyt polvenseudun jänteen kiinnittymiskohdan. Noh, sentti satulaa ylös ja olen saanut ajella rauhassa. Voela!

Satulan nosto sit taas sai aikaan vanhan tutun, oikean pohkeen sisäsyrjän lihaksen totaalisen jumituksen. Lihas muuttuu sellaiseksi hassuntuntuiseksi kovaksi palloksi, joka ei anna periksi mihinkään suuntaan. Lihaskalvo ei anna periksi, tulehtuu ja aiheuttaa reipasta kipua.
Olen tätä pohjetta vedet silmistä valuen hieroskellut ja pilatesrullalla rullaillut aika ahkeraan ja alkaa vähän helpottamaan. Otan parit kunnon hieronnat tässä ja uskoisin että saa tämänkin suhteen päästellä raukassa. Voela!

Olkapää on ollut ihan älyttömän hyvässä kuosissa. Päivisin on hetkiä kun jopa unohdan koko homman, eli kipu on ajoittain tosi pientä. Selkäkin on loistokunnossa. Voela!
Olin pari päivää yrppätaudissa ja makailin kotosaalla ~puolitoista vuorokautta, tämän jälkeen selkä olikin pari päivää poikkeuksellisen tuskaisa, nyt taas kun on päässyt normaliin elämään takaisin, on oireet laantuneet. Mun ei siis edelleenkään parane liikaa pötkötellä. :) Voela!

Viikolla seitseämän liikuin seuraavanlaisesti. Nyt ei tehoja ollut mukana oikeastaan ollenkaan, eikä mitään väsyjumia esiintynyt lainkaan. 

Ke: 1h tosi kevyttä noronpoistatusliikuntaa
To: 2h tosi kevyttä. Aamulla tunti töihin ja iltapäivällä tunti kotiin
La: 4h pääosin kevyttä polkujen ajelua. 
Su: 1h30min metsässä patikointia pojan kanssa.

Eli yhteensä ~8 tuntia. Voela!


torstai 19. marraskuuta 2015

Tilannekatsaus

Vähän harvakseltaa nykyään, anteeksi. :) Aika juoksee ja sysky pimenee. Viime viikolla vietin viimeisen viikon tules-kuntoutusjakson Saarijärven Summassaaressa. Viikko piti sisällään luennonomaisia infopaketteja, lihaskuntotestin, pyöräergometritestin. Viikon paras ja mielenkiintoinen uuden tiedon anti meikäläiselle oli faskia lihaskalvoketjuihin paneutunut luento ja käytännön harjoitteitteet tähän teemaan.

 Testit kertoivat, että kuntoutumiseen uhrattu efortti on tuottanut tulosta, jopa siinä määrin, että kuntoutuspuolen ohjaajat kävivät antamassa papukaijamerkkejä ja kehuja. Ja kyllähän tämän tilanteen muutoksen huomaakin. Selän osalta tilanne on vakiintunut aika hyvälle tasolle. Selkään ja tämän liitännäisiin sattuu kyllä edelleen 24/7, mutta kipu on sellaista että se ei liiemmin peruselämää haittaa.

Kesä muutenki oli niin loistava kun sai puuhailla sitä mistä omassa minäminä-elämässä nautin eniten. Tuli puuhailtua jopa sen verran reippaasti, että pienoinen ylirasitustila saatiin aikaiseksi. :D 

Oma tules-problematiikka kohdentuukin tällä hetkellä enemmän tuonne olkapään alueelle, joka sekin kipuilee 24/7, välillä aika tanakasti. Tälläkin osastolla on pientä ehostusta tapahtunut tosin. Joitain viikkoja sitten minuun tökittiin puudutteita äpälään ja olkanivelen aluelle kasvanutta kalkkikerrostumaa murskailtiin pois. Vähän väljyyttä lisää hetkiseksi.

 Talven aikana kun sen verran saisi panostettua enemmän lihasvoimaosastolle, että keväällä saisi suoraan lähteä polkuja fillarilla koluilemaan, niin tyytyväinen olisin.
 Syksyn liikuntarepertuaariin kuuluu saivakävelyt, fillaroinnit sään salliessa, lihaskuntoa ja kuntoutusta. Ehkä keväämmällä punttia , jos perustukilihaksistohommelit sen sallivat.
Kuntoutusmesta
Syksyn parasta tekemistä. :)
Lisää kuvateksti

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Summassaari. Viikko valmista elämää Part 1

Kevät on jo niin pitkällä, että on Kelan tules-kuntoutusohjelman toisen jakson aika. Eli taasen viikoksi Saarijärvelle, Summassaareen kartoittamaan tilannetta, oppimaan, sisäistämään, liikkumaan, saamaan vertaistukeä ja syömään. Nälkään täällä ei pääse kuolemaan se on selvä se. :)

Viikko alkoi nykytilanteen kartoittamisella, joka sisälsi fyysisten testien lisäksi keskusteluja menneestä ajasta, tulevasta ajasta, toiveista, tavoitteista yms. Pään sisältöäkin käytiin läpi ja tämä taasen kerran osoittautui paljon raskaammaksi kuin esim. fyysiset testit. Olin kuvitellut, että hieman huonosti ja kipuvoittoisesti sujuneen talven jälkeen fysiikkapuolella olis tapahtunut heikennystä, mutta ilokseni sain huomata, että ne joskus aika jonnenjoutavilta tuntuvat harjoitteet, olivat kuitenkin tuottaneet hieman tulosta.

 Tänään oli taasen todella mukava ohjelmanumero järjestetty. Menimme porukalla käppäilemään Pyhä-Häkin kansallispuistoon. Loistava reissu, upeaa maisemaa, upeaa metsää, niin jumalaisen oloisia polkuja, että tuonne on kyllä aivan pakko kesällä lähteä pyörällä ajelemaan.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Monennököistä

Hiljaiselolle on selityksensä, niinkuin melkein kaikelle aina. Tässä on ollut vähän kaikennäköistä hommelia ja harmia. On mahtijuttujakin tottakai. Mahtijutut ensin. :)
Olkapää alkaa kestämään jo maastopyöräilyä. Tämä on aivan mahtavaa. Parin tunnin lenkkejä olen jo päässyt ajelemaan ja on reitille osunut ihan rytkettäkin.
Maastopyöräilyyn liittyy toinenkin mahtijudanssi. Nimittäin meidän perheeseen tuli uusi perheenjäsen. Kerroinkin aikaisemmin fillarikaluston optimoinnista ja tämä toimenpide on lähestulkoon loppuun saatettu. Maantiepyörä ja enskapeli sai lähteä, tilalle saapui tällainen namupeli:

Kyseessä on 29", 120mm joustava xc-menopeli. Nyt neljä lenkkiä/testireissua takana ja olen aivan myyty mies. Tuo isompi rengaskoko on jotain aivan upeaa. Just nyt tuntuu siltä että maastopuolella en enää koskaan halua palata 26":sten pariin. Fillari kapuaa mäet loistavasti, juurakot ja kivikot on lähes juhlaa, alamäkeenkin pääsee hyvällä sykkeellä painelemaan. Joudun hieman modaamaan ohjaamoa, joka tarkoittaa sentin lyhyempää stemmiä ja rutkasti leveämpää tankoa. Jahka olen nuo saanut ostettua ja asennettua niin hipoo täydellisyyttä. :D
Totuttelua korkeampaan fillariin joutuu tottakai harrastamaan, mutta en usko että kauaa menee että saa luottoa kehiin.

No sit pakolliset mussutukset. Kävin lääkärissä kun sellaista aika totaalista väsymystä on ollut ilmassa. Oli kyllä elämäni rankin talvi kaikilla mittareilla mitattuna niin olin ajatellut väsymyksen johtuvan siitä.
Onneksi kävin urputtamassa oloani. Aluksi epäiltiin jonkin sortin hermostollista ylirasitustilaa, johtuen juuri syksyn-talven väsymyksestä ja stressistä. Sit napattiin 9 putkea verta, tehtailtiin vatsan alueen ultratutkimus ja napattiin sydänkäppyrät. Tulokset seuraavanlaiset: veriarvot muuten loistavat, hemoglubiiniarvo on vaan romahtanut. Anemian puolella ollaan siis.
Rautavarastot ovat tupaten täynnä, joten syytä pitää etsiä jostain muualta. Ultran mukaan sisäelimet ovat kunnossa. Senkka loistava, samoin sokeri jutut sun muut. Lääkäri epäilee tällä hetkellä jonkinmoista sisäistä verenvuotoa jossain päin. Tutkitaan ja hutkitaan lisää. Sain sykkeennostokiellon, eli kepoista liikuntaa saa harrastaa, kovat treenit ja kisat pitää jättää kalenterista pois.

Tämä tarkoittaa sitä, että voin luultavasti unohtaa TahkoMTB:n, josta olin hieman haaveillut. :(

perjantai 11. toukokuuta 2012

Arpajaisvoitto

Nonniin, onni potkaisi meikäläistä kerrankin. Voitin jostain kilpailusta,johon en edes muistanut edes osallistuneeni, palkinnoksi 2 kappaletta osallistumisia Vuokatti-MTB tapahtumaan. Mökki on jo varattu eli tästäpä kesälletavoite ja kiintopiste. Matkaa pitää vielä arpoa. Katsellaan tuossa kesämmällä, että mihinkähän sitä voisi rahkeet riittää.

Piti keskiviikkona heti käydä kokeilemassa, että miten se maastopyöräily tällä hetkellä oikein sujuu ja onnistuu. Suuntasin kohti Laajavuoren latupohjia. Pääpiirteittäin meni kaikki ihan ok. Isommat tärskyt (vaikka oli ihan tasaista taivalta) oli aika ilkeitä ja pari kertaa meinasi käydä ohraset kun hävisi ns. käsi alta. Mutta mutta, tässä on vielä aikaa hyvin. :)

XC-testilenkki 


maanantai 7. toukokuuta 2012

108. päivä ja vähän fillarihommaa

Onko leikkauksesta jo näin kauan aikaa kulunut. Huh heijaa, aika juoksee kyllä siivillä.
Hieman on hiljaista ollut täällä blogipuolella. Mitäs onkaan tapahtunut? Viikon vatsatauti, jumppaa, hieman juoksua ja hitunen pyöräilyä. Siinäpä ne tärkeimmät. :)

Eilen muuten kävin testaamassa uintia. Ei onnistunut. Ensimmäisen vaparin käsivedon aikana iski sellainen hermotyyppinen kipu olkapäähän, että ihan oikeasti tuli itku. Aivan järkyttävän kovaa sattui. Se on altaassa käden pyörittäminen näköjään hieman eri juttu kuin kotona vemputtaminen. Tästä kamalasta kokemuksesta selvittyäni "uin" vartin verran sellaista rinulin ja koiran välimuotoa. Ehkä tuollainen pienimuotoinen uusi liike tekee hyvää olkanivelelle. Joka tapauksessa en taida ihan hetkeen hallille vielä suunnistaa.

Fillarilla pystyy jo ajelemaan ihan kohtuullisesti. Todellinen maastoajelu saa odotella, latupohjakruisailua aion harrastella. Maantielle ei vielä kovaa hinkua ole, viileys ja pöly pitävät tästä huolen.
Fillarihommista sen verran että optimoin hieman kalustopuolella asioita. Aion vaihtaa kolme fillaria yhteen, eli myyn maastopyörät + maantiepyörän pois ja ostan hevyehkön 29" täpärimaastopyörän tilalle. Voin aika-ajopyörällä ajella kaikki maantielenkkini ihan mainiosti. Maastoon mulla ei oikein ole optimaalista peliä ollut, joten tällä järjestelyllä tämäkin asia korjaantuu, plus autotalliin saa kivasti lisää tilaa levitellä asioita. :)
Commencal meni jo kaupaksi, Bianchia on kovasti kyselty ja täpärimaaturikin on herättänyt jo mielenkiintoa.
Mutta mikäs tulee tilalle...mmmhh, palajastetaan tämä vasta kun varmituu muutamat yksityiskohdat. 

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Päivä 94.

En oo kirjoitellut, kun ei ole ollut mitään mitä kirjoittaa. :) Nyt on.

Perjantaina kävin tapaamassa lekuria. Uutiset hyvät kympit. Liikelaajudet eivät kuulemma mulla nivelrikon vuoksi tätä paremmaksi enää voi tulla, eli tapissa ollaan. Voimat ovat lisääntyneet hyvin ja muutenkin näyttää hyvälle. Kuusi kuukautta on yleensä se aika jolloin ollaan suurin piirtein tässä pisteessä, nyt aikaa on mennyt rapiat kolme. Oon siis temuillut kaiken oikein ja tarpeeksi. Uintia saan kokeilla ja samoin punttia. Tosin pitää aloitella tooooooodella hissukseen ja tunnustellen. Edelleen on kipuja, ajoittan aika paljonkin ja välillä suhteellisen tujuja. Eli tuntemuksien mukaan.
Olkapään nivelen rutinallekin kertoin syyn. Leikkauksessa on jouduttu limapusseja poistamaan näkyvyyden parantamiseksi ja koskan niitä ei tällä hetkellä siellä vielä ole, niin paikat rutisee. Limapussit tuonne kehittyvät ajan kuluessa, kuukausien kuulemma.

Gumminauhajumppaa, polvipunnerruksia, venyttelyitä, sekä Tens-hoitoa olkapää saa osakseen. Nyt teen treenit hieman kovempana, joten pari päivää tulee palauttelua. Hommasin siis itselleni Tens-laitteen = sähköä erilaisin impulssein ja voimakkuuksin kipualueelle ja ympäröiville lihaksille. On selkeää apua kivun hoitoon. Neljä lätkää, jotka asetellan eri positioihin ja sit laitetaan vekotin ajamaan virtaa. Tätä laitetta voi tulevaisuudessa käyttää kaikkiin muihinkin "vammoihin"  mitä taatusti tulee. :) Hyvä ostos.

Jupinaa pitää aina olla ja tällä kertaa marisemisen aiheena voisi olla rapakunto. Oon siis ihan rapakunnossa, joka tarkoittaa sitä, että pitää aloittaa urheilupuuhailut lähes alusta. Juosta kykenen vitosen, pyöräillä 30km ja nämäkin hissukseen ilman suurempia vaikeuksia. Heti kun matkat pitenee, niin loppuu kyky.

Sellasta hommelia.

Viime viikolla liikuin seuraavanlaisesti:
Ma: Lepo
Ti: Juoksu 5km
Ke: Lepo
To: Juoksu 5,8km (2km ver + 3km VK + (3*100m))
Pe: Lepo
La: Traineri 1h 15min
Su: ap.Juoksu 6km (sis. 3*100m)  ip. Fillari 1h 50min (kevään ensimmäinen maantielenkki)
Yht: 5h

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Viikko 14. + päivä 79.

Nyt voin näköjään aloittaa kuntoutuskirjoitusten rinnalla suoltamaan taas urheilurintaman kokemuksia ja toteutuksia. Huisaa!

Ensimmäinen sellainen suhteellisen ehyt liikuntaviikko. Pääosin kevyttä PK:ta ja sitten kuin kruununa päällä tuo lauantainen yhdistelmä jossa oli jo tehoja mukana.

Viikon epistola oli tällainen:
Ma: Lepo
Ti: Juoksu (matolla) 1h, PK
Ke: Traineri 1h20min, PK
To: Lepo
Pe: Traineri 1h, PK
La: Fillari+Juoksu yhdistelmä (4*15min+15min) nousevalla teholla
Su: Fillari 45min, palauttavaa
Yht: 6h15min

Kuntoutushommasta:
Olkapään lihaksisto vahvistuu päivä päivältä enemmän. Kipuja on edelleen ajoittain aika reippaastikin, mutta muuten kaikki on ihan ok. Käsi pyörii kivasti ympäri molempiin suuntiin. Juoksun aikana ei tunnu enää paljoakaan, fillarointi ulkona ei tunnu hyvälle. Tärinä ja jumputus epätasaisella alustalla saa aikaan viiltäviä kipuja. Tasaisella ja trainerilla ei ole mitään ongelmaa.
Kaikki jumpat sujuu hienosti, ainoastaan yksi liike on edelleen mahdoton. Kuminauhalla veto oikean käden puolelta vasemmalle alakautta, leikattu käsi suorana. Tämä sattuu ihan hemmetisti. Kipu sijoittuu aika lailla nivelrikkoalueen tienoille. Nyt perjantaina on taas fyssari ja ensi viikolla tapaan lekurin asian tiimoilta. Jospa näiden avulla selviäisi ongelman syy ja keinot korjata tilanne.

Toivottavasti pääsisin jo kohtapuoliin ihan voimaharjoituksia tekemään. Olen nimittäin optimistisesti jo hieman suunnitellut kesälle joitain tavoittelemisen arvoisia juttuja. :) Näistä vähän myöhemmin sitten kun on selvää, että onko edes mahdollisia. :D

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

71. päivä

Ja sama laulu jatkuu, eli homma etenee. Arkiset askareet hoituvat jo oikein mallikkaasti. Pientä kipuilua on edelleen, mutta nämäkin ihan kevyttä kauraa jo. Töihin paluukin tapahtuu huomenna maanantaina. Vajaa kolme kuukautta saikkua on siis ohi. Todella nopsaan on aika rientänyt.

Käden saan jo kiepautettua ympäri molempiin suuntiin. Hieman on rajoitetta yläasennossa, mutta menee kun pistää menemään. Eihän se ihan tuskatonta ole tuo ympäri vispaaminen mutta tuntuu siltä, että mitä enemmän kättä pyörittelen, sitä paremmalta se aina seuraavana päivänä tuntuu. Kuminauhajumppien osalta homma jatkuu edelleen samana, ei muutosta.
Pyöräily on tällä viikolla sujunut olkapään osalta paremmin kuin viime viikolla. Nyt puolitoista tuntia ei tuntunut enää kovinkaan pahalta. Juoksu sen sijaan aiheuttaa edelleen reipasta kipua. Ilmeisesti tärinä ja jumpsutus ei ole hyväksi.

Viikon 13. urheilut:
Ma: Lepo
Ti: Juoksu 6km
Ke: Pyöräily 1h (maastopyörällä maantiellä)
To: Lepo
Pe: Lepo
La: Juoksu 6,5km (oma testilenkki. Aika paljon hitaammin kuin esim. syksyllä. :))
Su: Pyöräily 1h30min (maastopyörällä maantiellä)
Yht: 3h50min

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

65. päivä

Edelleen kuntoutus etenee. Voimatasot kasvaa pikkuhiljaa ja sen huomaa aika havainnollisesti siitä, että käytössä olevien jumppakuminauhojen väriskaala on laajentunut yhdestä neljään. Neljä liikettä vaatii jo vähän vahvempaa vastusta, kolmessa on käytössä medium, yhdessä soft ja yhdessä ultrasoft. Tuon ultrasoftinkin voisi voiman puolesta heivata jo huitsin nevadaan, mutta tekee se liike niin kipeää edelleen, että sillä mennään. Olen paikallistanut kipukohdan nivelrikkoalueelle, eli joko sheivattu nivelpinta ja/tai tähystysopstaakkeleiden reikien kohdalta itseensä ottaneet lihakset kipuilee. Perus haukkariliike punttiin oon lisännyt myös painoa jo niin, että vekotin painaa kokonaiset kolme kiloa. Sillä saa jo venkuiltua 2*40.

Siirryin viikolla sellaiseen ohjelmaan jossa on 2-3 kertaa päivässä käsien nostot ~30 kertaa eteen ja sivulle + liikeratatreenejä. Sit joka toinen päivä jumpat läpi 2*40-50 toistolla. Vielä ei mennä tappiin asti, vaan reserviin pitää jäädä puhtia, tuntua jo tottakai saa. Olen huomannut, että nyt olen jo sellaisessa vaiheessa jossa hienoinen mukavuusalueen ylittäminen tuo tulosta. Tämä tosin vaatii joka toisen päivän lepopäiväksi. Kaikkien liikkeiden tekeminen edelleen aiheuttaa pientä kipua ja välillä kuuluu melkoista rutinaa ja narinaa, mut olen huomannut että lepopäivän jälkeen on joka kerta tapahtunut huomattava parannus lähes jokaisella osa-alueella. Tottakai jos taantumaa ilmenee ja kivut lisääntyy niin sit passaillaan ja hellitetään, mut näin mennään toistaiseksi.

Urheilurintamalla on taasen takapakkia tapahtunut, vai pitäisikö sanoa ettei ole oikein tapahtunut mitään. Univelkakertymä alkaa olemaan meidän perheen aikuisissa sellaista sorttia, että arkisten askareiden ja lapsenhoidon lisäksi ei oikein kykene muuta ponnistelua puuhaamaan. Palautuminen on melko pitkissä kantimissa jos sitä tapahtuu ollenkaan. Onneksi saadaan ensi keskiviikkona vauvojen unihommiin ja ongelmiin perehtynyt ammattilainen ihan meillä kotona käymään. Unikoulu se on pojalla aloitettava varmaan, tämä show alkaa mennä jo liian pitkälle. Kohta puoli vuotta todella pätkittäistä unta takana ja nyt on ihan fyysisiä merkkejä henkisen väsymyksen lisäksi ilmassa. Fyysistä pahoinvointia, tärinää, ruokahaluttomuutta, näköoireita, muistamattomuutta yms. ja lisäksi on hetkittäin hermot melko kireällä. ;) Leposykekin on nyt viime päivien mittausten mukaan ~60, kun syksyllä keskiarvo oli 40.

Urheilujuttujen suhteen on tullut vähän sellainen epätodellisen epätoivoinen ja lamaantunut fiilis. Tiedän että johtuu tästä älyttömästä väsymyksestä, mutta siltä vaan tuntuu. Jotenkin niin älyttömän kauas olen tipahtanut siitä pisteestä missä olin syksyllä. Ihan kuin ne kaikki tunnit ja vaivat olisivat valuneet kokonaan hukkaan ja miten paljon menee taas aikaa, että edes samassa tilassa ollaan. Eihän se tottakai näin mustavalkoista ole, mut kuitenkin. Se on ainakin tullut todistetuksi, että kävelyllä ei kunto minulla kasva. :)

Kävin torstaina autotallissa polkemassa ja 35min kohdalla piti lopettaa kun ei vaan jaksanut. Ihan PK1 alueella kuitenkin löpsyttelin. Eilen lauantaina kokeilin juoksua, joka sujui onneksi hiukan paremmin. Tänään kävin ulkona pyöräilemässä, pyöräteitä maasturilla. Tunti ja vartti meni aikaa ja vasemman käden lihakset ovat aivan tyhjät. Piti vähän särkylääkettäkin naukata naamariin reissun jälkeen. Iloinen ja onnellinen olen siitä, että edes pikkaisen pystyn jo pyörällä ajamaan.
Ei muuta kuin jumppaa koneeseen niin kyllä se siitä. ja näillä mennään. Se on turha käkistellä kun on paskat jo housussa, eli urheilen minkä kykenen, väkisin ei väännetä.

Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: Lepo
To: Traineri 35min
Pe: Lepo
La: Juoksu 6km
Su: Pyöräily 1h15min
Yht: 2h30min

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

58. Päivä

Ja jälleen kerran on otettu mahtava harppaus eteenpäin. Olen voinut kaivella kaapinpohjalta jo kevyen kuminauhan erittäin kevyen tilalle ja näyttäisi sille, että ensiviikolla voin tuon kevyenkin nakata nurkkaan ja siirtyä astetta vahvempaan gumminauhaan.
Tänään kävin kaverin Arin ja yhden ehkä maailman upeimman hauvelin Aapon kanssa juoksemassa. Matkaa kertyi jo kokonaiset 8km. Huiii! Olkapäähän ei juurikaan sattunut, ei juoksun aikana, eikä juoksun jälkeenkään. Oi miten mahtavaa.
Trainerilla ajo sujuu myös ihan kohtuu hyvin. Siis aivan mahtavaa kun kokeilin hetken aika-ajoasentoa, niin sitä todella viiltävän inhottavaa kipua mikä mulla on ollut aina aeroasennon aikana käsivarressa ei yhtä-äkkiä ollutkaan, ollenkaan. Jipii! Eli siis nuo vammat olkapäässä ovat ilmeisesti olleet tuolla muhimassa jo todella kauan. Voi jösses sentään jos nyt on mennyttä kauraa kaikki ongelmat.

Liikeradat ovat lähes täydet, tosin en minä niitä ilman kipua saa ääriasentoihin, mutta ei tässä vaiheessa vielä kuulukaan saada. Ainoastaan ulkokierto on vajaa, mutta se onkin se kaikkein vaikein. Edelleen milli-pari päivässä sekin homma edistyy.

Luottamus sen kuin van kasvaa siihen että tästä tulee vielä tosi hyvä. :)

Tälle viikolle 11 sain muutamia ihan kohtuullisia treenejäkin aikaiseksi:
Ma: Lepo
Ti: Traineri 1h15min PK
Ke: Juoksu 6km
To: Lepo
Pe: Traineri 1h15min (sis 2*15min /pal.5min)
La: Lepo
Su: Juoksu 8km
Yht: 4h10min

Ai niin, tänään juoksin ekaa kertaa ihka uusilla lenkkareilla. Alennusmyynneistä kävin noukkimassa kyytiin Adizeron Aegis 2 lenkurat. Ihan hyville vaikuttivat näin yhden lenkin perusteella. On tosi kevyet, eli saas nähdä mitä jalat tykkää kun pääsen hieman enemmille juoksumäärille. Väri ainakin on raflaava.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

51. päivä ja edistystä tapahtuu

Tälle viikolle onkin sattunut kaikenlaista. Liikeradat eteen ja sivulle ovat avustetusti tehtynä jo ~90%:set. Ulkokierto tahmaa vastaan kovasti, mutta siinäkin joka päivä muutaman millin kasvaa liikelaajuus.
Jumpat on ainoat jotka junnaa. Itseasiassa on hieman kipu lisääntynyt ja kamala narina ja pauke muutamien kuminauhavenkoilujen aikana. Höllään hiukka tahtia, jospa se siitä petraantuisi.

Tälle viikolle sain jo treenipäiväkirjaankin oikeita merkintöjä :) Lopusta voi tiirata nämä ihmeet. Melko pohjalle on kunto romahtanut. Aika mielenkiintoista nähdä, että miten kauan saa puuhailla, kunnes saan juoksun tuntumaan juoksulta ja fillaroinnin fillaroinnilta. Tällä viikolla nuo on olleet jotenkin ihan käsittämättömän outoa hommaa. Mut oon aika iloinen, että nyt voi jo aloitella pienin pyräyksin.

Todistusaineistoa rapputreenistä. :)
Kävelyhommat olen jättänyt merkitsemättä kokonaan ja jätän jatkossakin. Mun mielestä ne on kuntoutusta, ei treeniä. Joku pitkä sauvakävely on sit asia erikseen, jos sillä on joku selkeä funktio ohjelmassa. Muutenkin oon pitänyt tapana merkkailla treenipäiväkirjaan vaan sellaiset harjoitteet, jotka tähtää selkeästi jonkun ominaisuuden kehittämiseen, tai muuten palvelee tätä touhua.

Jepujee. Toistaiseksi näyttää siis hyvälle ja oon tosi optimistinen että kuntoudun paremmaksi kuin mitä olin ennen. :)

Viikko 10.
Ma: Lepo
Ti: Traineri 1h10min (sis. 2*15min)
Ke: Juoksu 2*2km
To: Lepo
Pe: Traineri 1h10min (sis.5*5min)
La: Lepo
Su: Juoksu 2*2km + porrastreeni
Yht: 3h40min

PS. Ai niin. Läskikerhoprojekti etenee todella mallikkaasti. Tuosta oikealta voi katsastaa tilanteen. ;)

tiistai 6. maaliskuuta 2012

46.päivä. Lääkäriä tapaamassa

Lompsin just kotiin lekurilta. Kaikki on hyvin, aikataulussa ja silleesti. Itse asiassa liikeradat ovat auenneet hämmästyttävän hyvin ja nopeasti. Oli itse ortopedikin hieman hämmentynyt. :) Mainitsin salaisen aseeni MSM:än jonka hyvistä vaikutuksista tiesikin.
Nyt vaan onpi kuntoutumisen kannalta kriittisimmät ajat edessä. Liikeradat pitää saada täyteen kukoistukseensa, voimaa sekä lihasta käpälään. Hermotusongelmasta ei kannata vielä olla lainkaan huolissaan. Jos ei korjaannu tässä maaliskuun aikana, niin sit ihmetellään lisää.
Venkuili kättä mitä ihmeellisimpiin asentoihin ja mie pistin pyynnöstä vastaan sen minkä kykenin. Parit jutut sattuivat, suurin osa oli lähes kivuttomia. Jokatapauksessa kivuiliaina päivinä ennen leikkausta on ollut pahemmat fiilikset kuin nyt. Kuuden viikon päästä käyn toisessa kontrollissa varmuuden vuoksi. 

Sit vastaukset kysymyksiini:
  • Juoksua voi aloitella vaikka heti jos tuntuu vain hyvältä. Kotimatkalla otin parit hölkkäaskeleet ja päätin samoin tein vielä hetken odotella. :)
  • Trainerilla saan ajella jos nojaaminen stongaan ei aiheuta ikävää tuntemusta. Tätä käyn kokeilemassa tänään.
  • Vesijuoksua suositteli lämpimästi
  • Sauvakävely astuu repertuariin varmaan ~2-3 viikon kulttua.
  • Aarnea saan alkaa nostella piakkoin, hallitusti. Kurotusnostot on absolutely kiellettyjä. Vaimo kiittää.
  • Uintia mukaan heti kun liikeradat antavat täysin kivuttomasti tähän mahdollisuuden.
Eli ei mene kauan kun saan kunnon treenit taas käyntiin. Jipii!

Sit hieman mussutusta:
Nivelrikon määrä tuolla olkanivelessä on ikääni nähden melkoinen. Onnenkantamoinen on se, että kuluma on kokonaan edessä sekä ylhäällä. Lavanpuoli on ehyt. Mitä suuremmala todennäköisyydellä jossain vaiheessa tulevaisuutta on nivelen keinopinnoitus odotettavissa. Se että onko tämä edessä kolmen- vaiko 20-vuoden päästä ei voi sanoa. Ei siis murehdita tätä etukäteen.
Sit solisluun nivelsiteet ovat lähes kaikki antautuneet, eli niitä ei tuolla ole. Solari on ollutkin joitain vuosia melkoisesti kohollaan ja syy on siis tämä. Peruja 2007 sattuneesta pyöräilyonnettomuudesta. Tämä on sellainen vamma, jota ei millään järkevällä tavalla kyetä tänä päivänä vielä korjaamaan. Mutta positiivista on se että tämä ei ihan kamalasti vaikuta mihinkään, jos pidän lihaksistoni hyvässä tikissä. Eli siis pidetään. :)

Et sellasta. Hyvillä mielin käpöstelin kotiin ja jatkan kuntouttamista kohti iron mania. Hip hei!


maanantai 5. maaliskuuta 2012

45. päivä ja 3. fysioterapia

Tulin just fyssarikäynniltä. Liikeradat ovat palautuneet tosi hyvin, muutenkin kaikki on ihan ok ja aikataulussa. Ainoa miinusmerkkinen juttu oli yhden lihasryhmän hermotuksen katoaminen. Suomeksi siis, että tietyn liikkeen aikana vaikka aivoni käskevät kättäni tehdä asia, käsi ei tee sitä asiaa. Käsky aivoilta ei siis mene perille lihassoluille. Tämä tällainen on kuulemma melko yleista ja mitä luultavimmin palautuu ajan ja harjoitteiden kanssa ennalleen. Syitä voi olla monia. Leikkauksessa on voinut hermo ottaa itseensä, kuuden viikon käyttämättömyys yms. Jokatapauksessa en ole vielä lainkaan huolissani. Sovittiin jatkosta niin, että seuraava käynti varattiin vasta huhtikuun puoleenväliin. Jos jotain hälyyttävää ilmenee, niin otan sitten yhteyttä.
Hyvällä mallilla on siis projekti. Tästä todella hyvä mieli. :)

Jumppaohjeet menivät osin uusiksi. Rasitustakin alan nostamaan nousujohteisesti tuntemuksien mukaan. Mukana vanhoista jutuista säilyivät vaan oikeastaan liikeratoja avaavat hommelit.

Huomenna olisi sitten vuorossa lääkärin tapaaminen. Eka kontrolli siis. Tämä onkin mielenkiintoista, sillä hän varmaankin voi antaa osviittaa muutamista mahdollisista aikatauluihin liittyvistä asioista. Mua eritoten kiinnostaa seuraavat:

  • Milloin saan aloittaa juoksemisen?
  • Milloin saan aloitttaa pyöräilemisen? (eli siis milloin saan nojata eteenpäin kädet tangolla)
  • Mites vesijuoksu?
  • Meneeköhän kauan, että saan nostella tuota meidän ~7kg painavaa ipanaa?
  • Saako uinnin aloittaa heti kun liikeradat ovat kokonaan palautuneet?
  • Missä vaiheessa sauvakävelyn voi ottaa lajirepertuaariin?
  • Mitä olkapääni suuri nivelrikko merkitsee toiminnallisen tulevaisuuteni kannalta?

Laitetaan huomenna rapsaa tästä tapaamisesta.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

42. päivä ja varaslähtö vapauteen

Olen niin kärsimätön ja malttamaton, että otan vuorokauden varaslähdön. Heivasin tänään kantositeen hevon kuuseen. Todella oudon tuntuista. Kovin aktiivista ei toiminnot ole, enkä uskallakaan oikein mitään tuolla tehdä, eikä se kyllä oikein toimikaan. Olkapään ja lavan seutu tuntuu kokoajan sellaisen paksuna mönttinä, pientä hieman inhottavaa tuntemusta myöskin ilmenee. Kipuja ja vihlaisuja vähän pelkää. Tässä vähän niinkuin velttona ja voimattomana kulkee tuossa vierellä. Sellaisia arkisia toimenpiteitä olen kuitenkin jo käden avustuksella puuhaillut kuin esim. tämän blogin kirjoittaminen, vaipan vaihto, lapsen syöttö, suihkussa käynti. :D

Voipi olla vaan, että tässä lähipäivien aikana joudun aina hetkeksi kantositeeseen käpälän ottamaan. Pikkuhiljaa sano...mmmhh...joku, en muista.

Sit hiukkasen statistiikkaa:
- Leikatun käden hauiksen ympärysmitta: 28cm
- Terveen  käden hauiksen ympärysmitta: 32cm
- Leikatun käden käsivarren ympärysmitta: 20cm
- Terveen  käden käsivarren ympärysmitta: 22,5cm

Eli ihan käsittämättömän nopeasti lihas"massa" häviää. Hauiksen kohdilta 4cm ja käsivarren kantturoilta 2,5cm. Oon ihan satavarma, että lihaksen palauttamiseen menee huimasti enemmän aikaa kuin tämä kuusi viikkoa. Villi arvaus voisi olla vaikka kuusi kuukautta. ;)

Todisteena tässä parit kuvat. Tuo enemmän tuhrittu on siis se terve käpälä ja toinen luonnollisesti rikkinäinen.


torstai 1. maaliskuuta 2012

41. päivä ja edistystä

Kahden "lepopäivän" jälkeen tapahtui huima harppaus. Käden liikerata suoraan eteen ja ylös on nyt lähes normaali. Kokeilin nostaa ilman apua kättä ja voi jehna, sain nostettua kolme kertaa ~90 asteen kulmaan saakka.

PS. enää kaksi yötä ja jippii!

maanantai 27. helmikuuta 2012

38. päivä

Yeah! Viimeinen viikko kantositeen kanssa alkoi. Viisi yötä ja heivaan tämän helvetinlaitoksen pesukoneen kautta kaapin perälle. Hassun näköinen tuo käsivarsi. Ohut kuin mikä (no ei se ennenkään mikään järin lihaksikas ollut) ja iho kesii pois sellaisena valkoisena jauheena.
Jumpat ovat jatkuneet normisti. Ihan pientä kipeytymistä on ilmentynyt. Taisin ahnehtia kuminauhaa hiukka liian paljon heti alkuunsa. Hieman hillitsen ja etenen nousujohteisesti.
Nyt siis aamuin ja illoin liikkuvuus + kuminauha, päivällä liikkuvuus + isometriset. Ja noista kuminauhajumpista sen verran, että ei ne mitään kunnon nauhan venyttelyä ja rimpsuttelua ole, sellaisia hentoisia juttuja vaan. Viisi erillaista hommelia, ~kymmenekunta kutakin.

Eilen kävin kapuamassa Laajavuressa rappusia.

82 porrasta, alku melko jyrkkää, loppu hieman loivempaa. 10 kertaa hiissasin itseni ylös käyttäen vain päkiöitä ja joka portaalla ikäänkuin ponnistaen. Jaloista on tämän tauon aikana aika mallikkaasti hävinnyt bofori ja sen mukaiselta tuntui.

Eipä tässä mitään muuta ihmeellistä.

PS. Painonpudotusoperaatio on hyvässä vauhdissa. Paljastetaanko vaikka sen verran, että nälässä en ole ollut, enkä ole kituuttanut, sen sijaan ihraa on liuennut jo ihan kiitettävästi. Tällä menolla oon pelipainoissa kun taas treenit voin aloittaa. :)

tiistai 21. helmikuuta 2012

32. päivä

Eilen oli toinen fysioterapiakäynti. Sain tukun uutta puuhailtavaa kotiin. Vanhojen lisäksi nyt saan aloittaa kevyitä kuminauhajumppaliikkeitä. Myös liikkuvuusharjoitteita tuli muutama lisää. Päivän epistola menee nyt niin, että aamulla ja illalla on liikkuvuus- + isomeerisetharjoitteet. Päivällä rimpuloin liikkuvuus- + kuminauha- ja muut jumpat. Viikon päästä vaihdan järjestystä, jolloin kuminauhaa tulee enemmän kehiin.
Aika tylyä oli kun testattiin tämän hetken tilannetta. 500g punnuksella ei mun käsi suorana nouse eteen eikä sivulle yhtään. Taaksepäin sain hieman liikettä. Liikeradat muuten ovat laajentuneet todella hyvin, eli siis kun terveen käden avustuksella kättä nostaa esim. suoraan eteen, niin nousee lähes pystysuoraan. Kuminauhajumpat ovat siis nyt alussa aika kevyttä. Liikkeet ovat jotain 5-10 senttiä, kaippa tuosta ajan kanssa homma edistyy.

Vajaa pari viikkoa on jäljellä kantosidettä. Sen jälkeen alkaa aika, joka kertoo enemmän olkapään tulevaisuudesta. ~3kk kestää, että kudokset ovat saavuttaneet kunnon kestävyyden, 1,5 vuotta, että on kuin alkuperäisessä tikissä.

Sain luvan ajaa trainerilla. Tietenkin vasen käsi kantositeessä. Tämä on plussaa, koska pelkkä kävely alkaa jo hieman nyppiä.
Eilen kävin myös Laajavuoren hyppyrimäellä testaamassa, miten porrastreeni sujuisi yksikätisenä. Laajiksesta löytyy yksi pieni hyppyrimäki, jonka kupeessa on 82 askeleen, melko jyrkkä, puhtaana lumesta pidettävä portaikko. Hyvin natsasi. Loppuviikosta painelen tekemään vähän pidemmän jalkojen voimaharjoituksen. Eilen oli pohkeet vähän jumissa, niin en uskaltanut kavuta kuin kaksi "vetoa". Alaspäin tultaessa pitää olla vaan varovainen, ettei mene mukkelismakkelis.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Olkapään anatomia

Jotenkin sitä tällä hetkellä aihe kiinnostaa. :)
Löysin hyvän Youtube-videon olkapään anatomiaa selventämään.

torstai 9. helmikuuta 2012

20. päivä ja eka fyssari

Tänään sain kiristelevät tikit pois, jeah! Tikkien poiston jälkeen painelin suoraan ekalle fyssarikäynnille. Tätä olinki jo odotellut.
Heti alkuun hieman ihmeteltiin, että miksi tämä ensimmäinen käynti oli näin myöhään. Viikko sitten olisi jo kuulemma ollut aihetta saada uusia jumppaliikkeitä ja katsantoa käpälän tilaan. Mmmhh?

Hieman on ryhti romahtanut, eli hartialinja pudonnut. Nyt onkin kiinnitettävä tähän asiaan erityistä huomiota. Muutenkin on pientä olkapään jäätymistä havaittavissa. Sain tukun uutta treenattavaa. Käytiin liikkeet huolellisesti läpi. Edelleen tosiaan mennään todella pienesti, hennosti ja siivosti.

Uudet tuulet:
  • Lapojen ja olan vienti ryhdikkääseen ja normaaliin asentoon lyhyen pidon kanssa.
  • Isometrisiä treenejä neljä erillaista.(= Kevyt staattinen lihasjännitys Esim. käsivarsi 90 asteen kulmassa, olkavarsi kyljessä kiinni, rystynen seinää vasten, kevyesti painaen suoraan seinää vasten ~5sek. Toistoja 10)
  • Jumppakepin ja terveen käden avustuksella leikatun käden vientiä ylös etukautta ja sivulle (ei muuten ihan kamalan paljoa nouse sivusuunnassa ja kipukin mikä tämän hetken ääriasennossa tulee on niin valtava, että meinasi äsken oksu lentää).
  • Jumppanauhalla yksi pienenpieni ojentajajudanssi.
  • Pientä painonsiirtoa kädeltä kädelle pöytään nojaten.
  • Käden ~20-30asteen ulkokierto terveen käden avustuksella. Tällä hetkellä liikelaajuus on korkeintaan 10 astetta.
  • Lisäksi vanha olkien pyöritys taaksepäin.
Kävelyllä olen pyrkinyt käymään kaksi  kertaa päivässä, vähintään kerran. Kerta-annos on ollut ~4-5km kantturoissa. Käden kantohärveli painaa tervettä hartiaa ja jumiuttaa niska/hartiaseutua sekä selkää niin paljon, että tuo 5km on ollut ihan maksimi. Yritän kyllä pikku hiljaa pidentää matkaa.

Muuten on mennyt ihan suht ok. Leikkauskipuja ei enää ole lainkaan. Käden staattinen pito aiheuttaa nyt ne suurimmat harmit. Kyynärpään seutu on alkanut kipeytyä, sekä hauislihasta jomottaa aika-ajoin. Niskat on ihan juntturassa ja selkäkin vähän ilmoittelee olemassa olostaan. Tässä ollaan nyt puolivälissä käden käyttökiellon ja kantojutun kanssa. Kolme viikkoa olisi siis vielä jälkellä, sit saan käden vapaaksi.
Ehkä nämä uudet ja enemmät jumpat jeesaa. Ainakin niihin menee rutkasti enemmän aikaa. :)

Meni vähän valitteluksi, sorry.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...