maanantai 7. toukokuuta 2012

108. päivä ja vähän fillarihommaa

Onko leikkauksesta jo näin kauan aikaa kulunut. Huh heijaa, aika juoksee kyllä siivillä.
Hieman on hiljaista ollut täällä blogipuolella. Mitäs onkaan tapahtunut? Viikon vatsatauti, jumppaa, hieman juoksua ja hitunen pyöräilyä. Siinäpä ne tärkeimmät. :)

Eilen muuten kävin testaamassa uintia. Ei onnistunut. Ensimmäisen vaparin käsivedon aikana iski sellainen hermotyyppinen kipu olkapäähän, että ihan oikeasti tuli itku. Aivan järkyttävän kovaa sattui. Se on altaassa käden pyörittäminen näköjään hieman eri juttu kuin kotona vemputtaminen. Tästä kamalasta kokemuksesta selvittyäni "uin" vartin verran sellaista rinulin ja koiran välimuotoa. Ehkä tuollainen pienimuotoinen uusi liike tekee hyvää olkanivelelle. Joka tapauksessa en taida ihan hetkeen hallille vielä suunnistaa.

Fillarilla pystyy jo ajelemaan ihan kohtuullisesti. Todellinen maastoajelu saa odotella, latupohjakruisailua aion harrastella. Maantielle ei vielä kovaa hinkua ole, viileys ja pöly pitävät tästä huolen.
Fillarihommista sen verran että optimoin hieman kalustopuolella asioita. Aion vaihtaa kolme fillaria yhteen, eli myyn maastopyörät + maantiepyörän pois ja ostan hevyehkön 29" täpärimaastopyörän tilalle. Voin aika-ajopyörällä ajella kaikki maantielenkkini ihan mainiosti. Maastoon mulla ei oikein ole optimaalista peliä ollut, joten tällä järjestelyllä tämäkin asia korjaantuu, plus autotalliin saa kivasti lisää tilaa levitellä asioita. :)
Commencal meni jo kaupaksi, Bianchia on kovasti kyselty ja täpärimaaturikin on herättänyt jo mielenkiintoa.
Mutta mikäs tulee tilalle...mmmhh, palajastetaan tämä vasta kun varmituu muutamat yksityiskohdat. 

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...