Eilen lauantaina läksin ihan täpinöissäni suoraan töistä Laajavuoreen ajamaan. Kamat niskaan ja mäkeen. Apua...ajo ei sujunut, ei sitten yhtään ja aikaimpi hyvä fiilis katosi eikä enää palannut. Vähän toista tuntia yritin kalastella tuntumaa mutta ei sitä löytynyt. Kamat autoon ja kotiin. Kotona tajusin kuinka väsynyt sitä oli. Aamulla olin herännyt jo viideltä, yhdeksän tunnin työpäivä ja hiukka huonolla ruualla...ei hyvä. Eipä ihme ettei ollut ihan parhaimmillaan. Tästä taas sama vanha oppi takataskuun: väsyneenä ei alamäkipyöräily ole hauskaa eikä oikein terveellistäkään. Ysistä ysiin olin sitten vaaka-asennossa, 12h, jee!
Tänään sitten heti kahdeksitoista Laajariin. Meno oli melkolailla eri kuin eilen. Pyörä meni suurinpiirtein sinne minne halusin ja oli lähes kokoajan homma hyppysissä. Tunnelmaa pilasi oikeastaan vain aivan kammottava tuuli joka oli vielä puuskittaistä, eipä tarvinnut paljoa Freerideriä pomppia, samoin kansanrinteen alaboxi oli peruttua tavaraa. Ajoin sitten lähes koko päivän kombinaatiota "Alfa-hood" eli Alfan yläosa + Robin hoodin alaosa. Aika mahtavaa, ensin hypyytystä, bermia ja sitten singletrack dh:ta. Juhan komennuksella uusittu hood toimii ainakin alaosan suhteen. Yläosan "tasaosa nihkeys" ei innosta ja on siellä yksi toinenkin kohta mikä on isolle pyörälle ja pitkälle ihmiselle turhan liian tiukkaa.
Kolmen tunnin jälkeen alko hiukka väsy iskeä ja taas fiilis kadota, joten katsoin parhaimmakseni poistua takavasemmalle.
Kummallista miten tuo tunnepuoli vaikuttaa alamäkipyöräilyyn niin paljon ja kokonaisvaltaisesti.
Ajamalla lisää se ei tahdo hyväksi muuttua.
Aivan päinvastainen ilmiö tapahtuu esim. enska/xc, maantie, tai juoksu lenkillä. Jos on paska meininki niin se lenkin edetessä muuttuu aina päinvastaiseksi ja lopulta elämä hymyilee. Mistä lie moinen johtuu?
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
