13. päivä

Ihan hyvin on mennyt tähän asti. Kipulääkkeet jätin kokonaan pois jo seitsemäntenä päivänä, eli viime lauantaina. Elimistö joutuu nyt niin koville tämän trauman korjaamiseksi, että kaikki ylimääräinen scheibe on syytä jättää pois. Kivut ja säryt olivat jo sellaisella mallilla, että ne kyllä sietää ihan mallikkaasti. Just nyt ei päiväsaikaan ole juurikaan kipujen suhteen suurta ongelmaa, yöt sen sijaan ovat sitäkin ongelmallisempia. ~45min-1h välein on noustava pystyyn hetkeksi. Nukkuminen onnistuu vain yhdessä asennossa = selällään ja käsi pitää pitää kantositeessä ja vyötärövyöllä tuettuna kroppaan. Tuollainen staattinen käden asento saa aikaan kaikenlaisia kummia tuntemuksia. Päivällä vaikka tilanne on ihan sama, tulee jumppien ja liikkumisen seurauksena kuitenkin pientä mobilisaatiota suuntaan ja toiseen.
Leikkuureiät ovat myös parantuneet hienosti. Tikit saan pois viikon päästä. Hieman jo kiristelee ja jos kovin alkaa pahasti tuntua enemmän, niin saa vaikka äiti ottaa pois etuajassa.

Etupuoli

Takapuoli

Päivittäiset pikku jumpat on kerta toisensa jälkeen helpompia, kävelyt taasen pakkasten vuoksi hankalia. Kerrospukeutuminen yläkropan suhteen on mahdotonta, joten lenkit pitää suunnitella niin, että välillä pääsee käymään jossain lämmittelemässä.

Lähes joka yö herään ainakin kerran tilanteeseen, jossa tahtomattani jännitän olkapään ja käden lihaksia sillein melko reippaasti, mistähän lie johtuu? Muutaman kerran olen päiväsaikaan refleksinomaisesti tehnyt kädellä asioita, kuten yrittänyt noukkia putoavan kylmäpussin, tai puhelimen :) kiinni. Melko jäätävän vihlovan kivun näin saa aikaan.
Mielessä liikkuu kokoajan epätietoisuus, että kuinkahan isoja voimia olkapäähän naputellut ankkurit ja narut oikein kestävät? Voisin kyllä pirauttaa leikuuosastolle ja ihan kysyä asiaa.


Vielä olisi tasan viikko aikaa ekaan fyssarikäyntiin (9.2.) ja odotan sitä jo kun kuuta nousevaa. On jo monta kysymystä joihin toivoisin vastauksen.

Huomisen jälkeen enää neljä viikkoa kantosidettä :) ja sit pääsen aloittelemaan sen leikkauksen jälkeen kaikista tärkeimmän ja varmasti äärimmäisen haastavan (enemmin kai mentaalisesti) kuntoutusajan.
Nyt ajattelen niin, että olen melko tyytyväinen, jos kesäkuun alkumetreillä olisi käpälä sillä mallilla, että voisin aloitella uinti-treenejä.