maanantai 28. kesäkuuta 2010

Kisatunnelmia

Juhannusaattona siis juostiin Kiimasen savulenkki Lannevedellä. Matkana10kilometriä hiekkatiellä. Tavoitteet olivat aika maltilliset tietäen tämän hetkisen juoksukunnon ja kyvyn. Olin siis asettanut tavoitteeksi a)55minuutin alituksen ja b)isän voittamisen. Molemmat toteutuivat...jeeee!
Oman kellon laitoin päälle lähtölakanan kohdalla ja pysäytin maaliviivalla aikaan 52:41. Virallinen aika oli 53:01.
Aikaero johtui siis siitä että lähmäsin itseni aivan liian taakse lähtörykelmään. Osanottajia oli kuitenkin toistatuhatta ja siinä meni siis 20sekkaa ennen kuin pääsin edes juoksemaan. Nyt sit seuraa se pakollinen jossittelu osio. :)
Jos olisin tuupannut itseni reilusti edemmäs lähdössä, niin aika olisi varmasti parantunut ainakin minuutilla. Eka kilometri oli pelkkää ohittelua ja siksak juoksentelua. Muuta mussutettavaa ei olekaan.
Sykkeet oli kamalan korkealla koko juoksun ajan (av:181, max 191), johtuiko moinen jännityksestä vai onkohan mulla jotain pientä ylikuntoa päällä, mene ja tiedä, ei vaikuta levymyyntiin.

Aika siis kertoo aikalailla hyvin tämänhetkisen kyvyn juosta, olen todella tyytyväinen sillä ~puolivuotta aikaisemmin ei ukko kyennyt juoksemaan 20minuuttia kauempaa. Polvi ja jalat yleisesti ottaenkaan eivät olleet kovin vastaanottavaisella tuulella juoksua ajatellen. Eli noin 1/2vuoden maltillisella treenillä tuollainen aika. Aika hyvät lähtökohdat ensi kesää ajatellen, jolloin muutenkin välitavoite triathlon hommissa pitäisi saavuttaa. Paljastettakoon että välitavoitteena on siis puolimatka Joroisilla(Uinti 1,9 km + pyöräily 90,0 km + juoksu 21,1 km) siten, että aika on kelvollinen ja ukko hyvissä voimissa.

Kävin viikolla märkäpuvullakin uimassa, alkuviikosta uimahallissa ja lauantaina Köhniöjärvessä. Tuntui molemmat kerrat jo hitusen kodikkaammalta. Kyl se siitä. Köhniöjärveen on Staminan hemmot tekaiseet uima"radan" jota voi kiertää muutamalla eri kombinaatiolla. Koko kierros on 500m, vaihtoehtoina myös lyhyemmät kietaisut. Forerunner pääsee nyt siis tosi testiin avovedessä, viime päivityksen mukana tui avovesi mode jonka pitäisi parantaa gps:n tarkkuutta siis avovesissä polskutellessa. Tästä kokemuksia kunhan niitä saan.
Eipä nyt sitten kummempaa. Ai niin tämän viikon lauantaina starttaan TahkoMTB kisaan, matkana 45km. Raportoidaan siitäkin sit kun on raportoitavaa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...