Tuomiopäivä

Eilen tiistaina kävin magneettikuvissa kuvauttamassa vasemman olkapääni. Olipahan taas äärimmäisen piikkikammoisen ihmisen painajaishetket, kun piikittivät varjoainetta olkanivelen sisään... huhheijaa. Itse kuvaussessio kesti ~35 minuuttia ja meni rattoisasti koneen kovaa rupsutusta kuunnellen. Kuulemma ~1,5-2 miljoonalla eurolla saisin takapihalle moisen aparaatin kaikkine lisälaitteineen ja tilan rakentamiskuluineen. Jääköön vielä hautumaan ajatus tuosta hankinnasta. :)

Tänään oli sitten aika ortopedille ja samalla koitti tuomion kuulemisen hetki. Jännitti kamalasti, peukut ja varpaat pystyssä, ettei tuolta löytyisi mitään inhottavaa ja mitään mikä vaatisi silpomista. Aikaisemmasta olkapääoperaatiosta, sen jälkitilasta ja kuntoutusajasta on jäänyt aika jäätävät muistot takaraivoon.

Tuomion kuuleminen oli melkoista tylytystä. Tuolla mun olkapäässä ei oikeastaan mikään ole aivan kunnossa. On nivelsiteet antaneet periksi, solisluu kohollaan, väljyyttä itse nivelessä, nivelrikkoa, solisluun päässä joku rustokökkäre joka painaa kiertäjalvosimeen yms. Ainoastaan itse olkapään tuki, eli kiertäjäkalvosin on jollain lailla kondiksessa. Tämä on todella hyvä uutinen = kuntoutuksella pääsee pitkälle. Kaikkea ei voida korjata ja tuosta ei kuulemma tule koskaan hyvää. :(  Jotain kuitenkin operoidaan ja samalla selviää hieman lisää sellaisia asioita, joita ei kuvista voi tulkita. Se on siis ensivuosi urheiluhommien osalta hyvin pitkälti taputeltu. Ainakin niiltä osin mihin käsiä tarvitsee.

Vuodattelen lisää, kun olen hieman rauhallisempi ja kun yritän muistella mitä kaikkea se ortopedi sanoi ja kertoi. Nyt on hiukan tunteet pinnassa.