Kävin kietaisemassa Laajavuoren luontopolun ja voi jösses sentään. Ajo todella hukassa, ei rullannut ja oli liukasta. Kylmä ilma muuttaa nuo 42a Larssenit itsemurharenkaiksi, ei mitään pitoa. Juuret ja kivet oli kyllä jääkuuran peitossa, mutta silti. Kaksi kertaa meinasi lähteä lapasesta ja kerran sitten lähtikin. Ei kissaa kerennyt edes ajatella kun pötköttelin kanervikossa pyörä selässä. Onneksi laitoin polvi syndit päälle!
Joblin säätö satulatolppaa on kamala ikävä. Tulisi pian varaosat niin saisi senkin kuntoon. Satula korkealla juuriset ja kiviset alamäet on pelottavia. Vaikka Joblinissakaan ei ole kuin 3" säätöä niin apu on suurenmoinen kun saa vaikeammissa paikossa satulaa hiukkasen alaspäin ja alamäissä perseen kokonaan takarenkaan päälle.
Voimat jaloista oli kans pois, mutta se oli jo tiedossakin. Viime aikojen lenkit kun ovat olleet pelkkää PK nylkytystä. Vuoden vaihteen jälkeen otan ohjelmaan voima osioitakin enenevissä määrin. Siihen asti kehitellään rasva-aineenvaihduntaa ja palautumis kykyä.
Edellisestä traili lenkistä oli muuten kulunut tasan kaksi kuukautta. Tuo maantie homma pääsi hiukka yllättämään. :)
Kaikesta tuosta nurinasta huolimatta oli mahtavaa ajella metsässä.
