perjantai 31. joulukuuta 2010

Vuosi 2010

olis sit pulkkarissa ja ihmislapsi ihmeissään. :)
Vuoden viimeisen viikon treenit jäi jouluviikon kaltaisiksi, eli tynkäviikkoa tarjottiin. Syynä oli tälläkertaa vatsatauti joka kuitenkin on jyllytellyt suht. lievähkönä ja hyvä niin. 2011 eka viikko voitanee aloittaa hienosti suunnitelmien mukaan. Tällähetkellä olo on kyl sen verran hutera, et tuntuu jotenkin ihan utopistiselta et vois harrastaa minkäänlaista liikuntaa. Yäk!

Eka vuosi systemaattisempaa treeniä sitten teinivuosien urheilu-uran on siis takana. Tuloksista ja kehittymisestä on vaikee mitään tarkkaa analyysiä sanoa kun ei ole oikein hyviä vertailu juttuja plakkarissa. Noh, treeniajat on hieman kasvaneet alkuvuodesta ja vauhditkin siinä sivussa, eli voitanee kai sanoa et jotain on tapahtunut. Silmiinpistävimpänä vois olla vaikka hiihtohommelit, jotka on nyt tuntuneet aika hyviltä. On jaksanut puurtaa hieman pidempiäkin lenkkejä ihan kohtuullisesti. Fiilis ja motivaatio treenaamiseen on säilynyt hyvänä, ei kai enää enempi vois intopinkeenä ollakaan. :D

Muutenkin tämä vuosi oli aivan mahtava. Ei ole mitään mitä milläänmuotoa negatiivisesti muistelisin. Pysyin paria pientä tautia ja perinteisiä selkäongelmia lukuunottamatta terveenä. Töissä on ollu kivaa, kotona vielä kivempaa, ympärillä mahtavia ihmisiä. Kaikki siis rullaa mallikelpoisesti.

Sit, tilastohirmuna on esittää kaikenlaista aikaa, matkaa ja määrää. Heh, tässäpä sitä, tilinpäätös vudelta 2010:

Nettotreeniaikaa yht.                  371h 52min josta:
Uintia                                         64h58min, 147km
Pyöräilyä(maantiet, xc, enska)    75h17min, 1632km
Trainerilla autotallissa                 28h12min
Juoksua                                     81h54min,  730km
Hiihtoa                                      53h1min,    666km (HUI!)
Punttia                                      55h25min
Kuntopiiirä kotosalla                  13h5min

Kellon laitan aina päälle kun treeni oikeasti alkaa ja pysäytän sit kun loppuu. Mitään arkiliikuntaa en ole tilastoinut, siis esim. työmatkat ja siirtymät treenipaikkoihin on tilastoiden ulkopuolella.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...