tiistai 21. helmikuuta 2012

32. päivä

Eilen oli toinen fysioterapiakäynti. Sain tukun uutta puuhailtavaa kotiin. Vanhojen lisäksi nyt saan aloittaa kevyitä kuminauhajumppaliikkeitä. Myös liikkuvuusharjoitteita tuli muutama lisää. Päivän epistola menee nyt niin, että aamulla ja illalla on liikkuvuus- + isomeerisetharjoitteet. Päivällä rimpuloin liikkuvuus- + kuminauha- ja muut jumpat. Viikon päästä vaihdan järjestystä, jolloin kuminauhaa tulee enemmän kehiin.
Aika tylyä oli kun testattiin tämän hetken tilannetta. 500g punnuksella ei mun käsi suorana nouse eteen eikä sivulle yhtään. Taaksepäin sain hieman liikettä. Liikeradat muuten ovat laajentuneet todella hyvin, eli siis kun terveen käden avustuksella kättä nostaa esim. suoraan eteen, niin nousee lähes pystysuoraan. Kuminauhajumpat ovat siis nyt alussa aika kevyttä. Liikkeet ovat jotain 5-10 senttiä, kaippa tuosta ajan kanssa homma edistyy.

Vajaa pari viikkoa on jäljellä kantosidettä. Sen jälkeen alkaa aika, joka kertoo enemmän olkapään tulevaisuudesta. ~3kk kestää, että kudokset ovat saavuttaneet kunnon kestävyyden, 1,5 vuotta, että on kuin alkuperäisessä tikissä.

Sain luvan ajaa trainerilla. Tietenkin vasen käsi kantositeessä. Tämä on plussaa, koska pelkkä kävely alkaa jo hieman nyppiä.
Eilen kävin myös Laajavuoren hyppyrimäellä testaamassa, miten porrastreeni sujuisi yksikätisenä. Laajiksesta löytyy yksi pieni hyppyrimäki, jonka kupeessa on 82 askeleen, melko jyrkkä, puhtaana lumesta pidettävä portaikko. Hyvin natsasi. Loppuviikosta painelen tekemään vähän pidemmän jalkojen voimaharjoituksen. Eilen oli pohkeet vähän jumissa, niin en uskaltanut kavuta kuin kaksi "vetoa". Alaspäin tultaessa pitää olla vaan varovainen, ettei mene mukkelismakkelis.

2 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Varovasti siellä portaissa sitten! :D

Sami Kokko kirjoitti...

Tottakai. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...