sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Viikko 38.

Lähtökohtaisesti kuuppaa hieman kiristää aina kun on töissä iltavuoroviikko. Nytpä ei tällaista liiemmin esiintynyt, mmmhh....kummaa. Työviikko kulminoitui vielä kevyisiin to:11h, pe:13,5h ja la:8,5h päiviin. Tästä kaikesta työmaalle sijoittuneesta uurastuksesta ja hitusen vähille jääneistä yöunista riippumatta sain raapaistua ihan kohtuu hienon treeniviikon aikaiseksi. Parit treineri jutut, kolmet puntit, kolmet juoksut, yksi lyhyt uinti ja kävelyretki metsässä koostivat viikon saldon. Nettoaikaa puljailuun tuhraantui ~9tuntia.
Tuossa aikasemmin kun mussutin ettei juoksu kulje niin eilen se sit kulki. :)  Vaikka pykäisin alle sellaisen tunnnin voimaharjoituksen trainerilla niin siitä huolimatta pystyin lätkyttelemään rapiat 5 kilometriä PK sykkeillä ja vauhdilla ~5:40min/km. Tuntui helpolta ja hyvältä. Oliskohan mulla ollu vaan joku pöpö pahainen tai jotain sellaista sit kuitenkin josta en vaan itse mitään tiennyt?

Hymyillen ensi viikkoon. :D

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Treenit jatkukoon.

Todella motivoivaa touhua puntteilu aina pitkän tauon jälkeen. Lihashermotuksen paranemisen seurauksena alussa tulee sellainen mahtava harppaus ylöspäin voimatasoissa. Tottakai se kohta jumiutuu junnaamaan paikallen ja sit saa tehdä todella töitä, että saa painoja ja/tai sarjoja ylöspäin. Kuukauden päivät oon nyt testoillu 2-3 kertaa viikossa. Kaksi settiä jaloille, yksi-kaksi yläkropalle ja kolme keskivartalolle. Varsinkin jalkaliikkeissä on saanut olla lisäämässä painoa aika taajaan. Sellaista 4*12-15 judanssia oon vedelly sillein, että viimenen menee just ja just, eli melkolailla on mehut ollut veks aina reissun jälkeen. Tätä tsysteemiä vielä pari-kolme viikkoa ja sit otan ohjelmaan vähän lyhkäsempiä sarjoja isommilla painoilla.

Mut juoksu ei kulje sit ollenkaan. En tiedä että mitä ihmettä on oikein tapahtunut tai tapahtuu. Sykkeet karkaa helposti jo hiljaisemmassa vauhdissa ja tosi jäykkää menoa muutenkin kaikkinensa. Sellainen 3-5 kilsaa menee ihan jees, mut sitten romahtaa. Seurataan tilannetta ja huolestutaan jos vielä jatkuu moinen.

Uinnista olen pitänyt taukoa kolarin jälkeen johtuen niskojen jäykkyydestä ja pienoisista kivuista. Menen kyllä nyt viikonloppuna kokeilemaan josko taas onnistuisi. Parin viikon päästä alkaa Staminan valmennetut uintitreenit ja olis aika nastaa päästä heti kärkeen ottamaan täysi hyöty irti niistä.

Jepulista jee ja palaillaan!

maanantai 13. syyskuuta 2010

Ja saikulle mars!

Kuvittelin vielä eilen illalla, että tässähän puuhaillaan tämä viikko suht normaalisti. Niska-hartiaseutu tuntui ihan kohtuulliselle ja niinpoispäin. Kukonlaulun aikoihin tänään heräillessäni aavistelin jo jotain aivan muuta. Työmaalla se totuus sitten paljastuikin. Jotenkin taputtelin päivän lähes pulkkaan, siitä sitten päivän päätös via lekurin kautta sairaslomalle.
Jotenkin pitäisi nyt saada aika kotosalla kulumaan koko hela viikko. Nappulaa naamaan ja tekeminen minimiin...APUA!

Ulkomaan elävä, ralli starba on saatu nyt kiikkiin ja taitaa nuori herra virua Mikkelin poliisin pidätyssellissä odottelemassa lähitulevaisuutensa kuvioita. Jotenkin aavistelen että ei hemmo ihan pelkällä huomautuksella taida selvitä. Joo ja päästiin oikein asiavirheen kera iltapäivälehtiinkin. :) Se auto ei törmännyt perään vaikka uutisointi niin antoi ymmärtää. Murr!  

lauantai 11. syyskuuta 2010

Autokolari

Koska näköjään tällainen piti sitten tapahtua, niin saamme olla aika onnellisia, ettei mitään vakavaa tapahtunut.

Eilen olimme uutta autoa katsomassa Klaukkalassa ja sieltä paluumatkalla Mikkeliin jouduimme siis ihan kunnon kolariin. Jossain Heinolan huitteilla oli alkanut takaa-ajo, jossa poliisit yrittivät pysäyttää ilmeisesti bulgarialaisten ohjastamaa ulkomaisessa rekisterissä ollutta autoa, joka oli tehnyt törkeitä ja vaarallisia ohituksia. Viranomaisten mukaan takaa-ajon aikana oli nopeudet huidelleet jossain 150-220km/h kantturoissa ja takaa-ajettava oli suruttomasti ohitellut autoja ja aiheuttanut melkoisesti vaaratilanteita.
Noin 50km ennen Mikkeliä olimme ajelemassa tietyömaan kohdilla rauhallisesti ~50km/h vauhtia. Oli jo aivan pilkkopimeää, tie oli yhtä leveää mustaa uutta asfalttia ja molempiin suuntiin kaistat merkattu heijastintolpilla. Itse istuin vasemmalla takana, vaimo vieressä. Matkanteko oli varovaista todella huonojen olosuhteiden takia.
Yht´äkkiä rysähti vasemmalla melkoinen tälli. Omat muistikuvat loppuvat tähän. Ymmärrys palasi joidenkin minuuttien päästä ja ensimmäinen muistikuva on kun kömmittiin ulos auton oikealta puolelta.
Tämä bulgarialaisten ohjastama auto perässään poliisimoottoripyörä ja muita viranomaisajoneuvoja oli ohittamassa meitä kun menetti autonsa hallinnan ja se törmäsi sivustä päin suoraan meidän auton takaoven kohdille, josta repi kyljen sisään ja jatkoi matkaansa jonkun matkaa eteenpäin. Kaverit olivat lähteneet siitä sit nohevina poikina juoksemalla metsään pakoon, jonne perään poliisien koirapartio myös suunnisti.

Siitä keskustelujen, selvittelyjen ja pikaisten tutkimuksien jälkeen kun oli havaittu, ettei kenelläkään ole mitään akuuttia vakavaa vammaa, jatkoimme ambulanssikyydityksillä kohti Mikkelin keskussairaalaa. Sain varmuuden vuoksi päälleni sellaisen erittäin epämiellyttävän kaulapannan. Mulla retkahti rysäyksessä pää oikealle ja sisääntullut kylki tuuppasi lantioo sen verran, että on kuin olisi kunnon pannut fillarilla vetänyt. Niska ja hartiat jumissa ja siinä matkalla jumi senkun kasvoi vaan. Sairaalassa reilut kymmenen kuvaa päästä ja niskasta. Onneksi ei mitään pahaa löytynyt. Meidän kuljettajan vasen käsi koki kovan tällin ja taisi olla se vakavin juttu. Jännityksellä tosin odotan huomista, jolloin taitaa ne kovimmat jumit ja lihaskivut ilmeentyä. Tällä hetkellä alkaa yläselkä olemaan aika paketissa ja leivottu.

Et sellainen perjantai. Jälkispekutaatio vaikka onkin turhaa on myöskin ehkä pakollista ja ihan hauskaakin (jos tässä nyt aikuistenoikeasti mitään hauskaa on). Analyysin perusteella meillä kävi todellinen munkki. Ehkä noin 20-30cm ylemmäs, tai 50cm edemmäs, tai metrin taaemmas kohdistunut törmääminen olisi voinut ollut todella kohtalokasta. Nyt auton takarunkopalkki otti suurimman iskun vastaan ja koska se on kuulemma auton tukevin ja kestävin kohta, pelasti meidät pahemmalta. Onnekkaita oltiin, kiitos siitä.
Käytiin katsastamassa auto tänään ja kyllähän se ihan pahalta näytti. Vaimo oli saanut muutamia kuvia tapahtumapaikalta ja tänään autosta. Tuossapa dokumenttia:










maanantai 6. syyskuuta 2010

maanantai 30. elokuuta 2010

Voimatreenikausi aloitettu.

Kaikenmaailman nuhat ja kurkunkutitukset on nyt taakse jäänyttä elämää, katse kohti ensi kesän koitoksia fokusoitu ja voimatreenikausikin tänään aloitettu. :)
Kokeilen nyt sellaista 2/1-viikkorytmitystä, elikkäs kaksi kovempaa, joista jälkimmäinen hieman kovempi kuin ensimmäinen ja siihen päälle viikko himmailua.  Kevyellä nousujohteisuudella tietenkin.
Viikot koostuvat kahdesta-kolmesta puntista, yhdestä-kahdesta pyörätreenistä, joista toinen on lajivoimaharjoitus, kahdesta-kolmesta juoksusta ja kahdesta-kolmesta uinnista, joista ainakin yksi sisältää selkeän hieman kovemman pääsarjan. Pitkää treeniä en aio tehdä kolmen viikon syklissä kuin 1-2 kertaa.
Punttipentteily menee suurinpiirtein kaavalla: kuukausi ihan perusjyyrää, sitten sekaan enemmän maksimityyppisiä harjoitteita joita lisäillään pikkuhiljaa joukkoon enenevissä määrin ja loppusyksystä myös pidempiä sarjoja joillekin kerroille. Salilla liikkeitä on jaloille, ylävartalolle ja corelle ~ 4-5 per alue. Pidättäydyn ihan perushommissa, ei mitään kikkailuja.
Pyörällä sit joko trainerilla ihan pienellä kadenssilla ja isolla vastuksella "vetoja" tai sitten ulkoilmaan ylämäkivetoja tahi maastolenkki. Nämäkin hyvällä väännöllä. Pyöräily tapahtuu ulkona aina kun siihen on säiden puolesta mahdollisuus. Mua ei ihan kamalasti kiehdo kylmässä vesisateessa kurjistelu vaikka joskus sellainenkin on ihan paikallaan.

Ja tämän kaiken tarkoitus on siis lisätä voimatasoja, jotka meikkiksellä on aivan onnettomat. Liikkuisi se fillari ensi kesänä hitusen kovempaa, samoin uinti ja sit saa hieman tukikudosta suojamaan paikkoja.

Tällä systeemillä mentäisiin ihan tuonne lumille asti, jolloin hiihtohommelit muuttaa kuvioita. Laitetaan siitä sit infoa, kun on ajankohtaista.

Tänään uimahallin punttiksella oli samaan aikaan eräs tuttu pro-hiihtäjä, jolta sain aika hyviä treenivinkkejä. Opit ihmisiltä, jotka ovat metodeillaan saavuttaneet jo paljon, ovat tällaiselle peruspulliaiselle aika kullanarvoisia. Mahtavaa. :D


Sit kun joulukuussa käyn vielä vähän solariumissa niin tammikuussa oon jo tollanen kauhistus. :)

Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

torstai 26. elokuuta 2010

Kohta taas elämänsyrjässä kiinni.

Flunssa alkaa loittoamaan siihen malliin, että la-su-akselilla voisi jopa uskaltaa temuta jotain liikunta-aiheista.
Samoin paluu työelämään lomien jälkeen on tapahtunut rauhallisesti. Pukkasi heti kärkeen iltaviikkoa, joka tosin nävertää ukkoa aika lailla. Oon niin selkeästi aamuihminen, et tällaiset iltatyöt korppeaa ja on ihan hanurista. Tulossa on vielä melkoinen marathonlauantai, eli noin 17 tunnin työrupema. Jossain välissä on lauantaina jotain taukoa pidettävä ja suunnittelinkin, että heti kun on mahdollisuus niin käyn noin tunnin reippaalla kävely- ja hölkkälenkillä tuossa Jyväsjärven ympäristössä. Siitäpä sitä sitten tulee todettua, et uskaltaako sunnuntaina mitään touhuilla. Alunperin piti sunnuntaikin viettää työnmerkeissä. Tämä onneksi peruuntui. :)

Kalustorintamalla tein uuden hankinnan, elikkäs kävin noutamassa liikkeestä Trekin Equinox 7 aika-ajofillarin.
Tulisi siis triathlon-hommiin tuo. Koska tähtäimenä on pidemmät matkat, oli aika-ajopyörän hankinta vähän niinkuin must-juttu. Sellainen ikävä juttu vain sattui, että pyörässä oli jo valmiiksi vääntynyt/vinossa oleva satulaputki ja koska se on sellainen suikulatyyppinen niin ei satulaa saa suoraan millään konstilla. Takuuseen siis lähtee jo ennen ensimmäistäkään lenkkiä. Sieltä kai Trekiltä tulee uusi raami sitten joskus. Onneksi tämä olikin sellainen syksyn alennusmyyntien johdannainen, niin ei haittaa odottelu. Ensi keväällä/kesällä on sitten se todellinen tarve. Sen verran kuitenkin kasatessa tuli speksailtua ja pohdiskeltua ajoasentoa tuohon, että hyvältä näyttää ja tulee tuntumaan. :)

Tekaisin tuollaisen alla olevan fillariesittelynkin, kun kerran tässä joutoaikaa oli ja fototkin oli kivat kuvat.

Kaksipyöräiset menopelit.

Tällaisilla tällähetkellä sitkuttelen:
 Bianchi ViaNirone alu/carbon 105.




Trek SpeedConsept 7.0



Commencal Meta 5.5



BeOne Karma 3.0



Scott Gambler FR10

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Tulihan se lenssu sieltä.

Sua olikin jo kovasti odoteltu. Erona aikaisempiin vuosiin, tähän mennessä olisin jo kalastellut 2-3 flunssaa. Perjantai-iltana alkoi hieman kurkkua kutitella ja nenä vuotamaan, ei siis pahempaa toistaiseksi. Lepoa ja riittävästi hyvää ravintoa kehiin, eiköhän sillä tämä taitu voiton puolelle nopsaan...toivottavasti.
Uskon vakaasti, että ravintoasioiden muutoksella tämä ehjä vuosi on aikaan saatu ja saavutettu. Itseäni olen kuitenkin rasittanut kaikenmaailman hosumisella aikastalailla paljon (omaan tasooni nähden) ja useina viikkoina ihan sinne palautumiskyvyn rajamaille asti. Niin vaan on porskuteltu ~9kuukautta täysin terveenä. :D Aikastalailla mahtavaa.

Huomenna alkais taas työt, joka tarkoittaa siis että kesäloma on tältä vuodelta lusittu. Ihan mukava palata töihin. Tällainen kuukauden paussi tekee kyllä korvien välille hyvää. Jäi vielä lomapäiviä plakkariin siroteltaviksi syksylle ja keväälle.

Olen myös hahmotellut treenirunkoa syksy-talvi-kevät-akselille. Nyt on aika mukava tilanne, kun on selkeä tavoite asetettu ja päivämääräkin sille on lähes varma. Kohteena on siis Joroisten puolimatkan triathlon ja olen sinne asettanut itselleni aika kovan aikatavoitteen. Jos aika ei alitu, niin maailma ei siihen kaadu. Mua motivoi vaan niin älyttömän paljon enemmän kun on selkeä kohde mitä kohti yritän rimpuilla.
Pääpiirteiltään se kaiketi menee niin, että loppuvuoden painotus olisi voimatasojen nostossa. Mun suurin heikkous on just voiman puute ja ihan koko kropassa. Fillarilla ei pysty ilman absoluuttista voimaa kovempia keskareita ylläpitämään ja uintiin tartten kans aika paljon lisää boforia. Yhdessä talvessa ei tietenkään kovin paljoa pysty parantelee, mut jos ees pikkaisen. Talven tullen sit määrien nostoa aina keväälle asti painotuksena PK +  kerta/kaksi viikkoon jotain repäisevämpää kuitenkaan unohtamatta voimailua. Sit pari-kolme kuukautta ennen h-hetkeä ruvetaan nostamaan tehoja yrittäen kaivaa esiin sitä vauhtia mitä kaivettavissa on.
Kunhan saan väkästeltyä omin sekä muiden avuin jonkin sortin ohjelmaa, niin laitan tänne näytille. Jospa joku haluaisi vaikka kommentoida ja opastaa onnetonta. :)

Tää viikko treenien osalta jäi siis flunssan takia hieman tyngäksi (kamalaa selittelyä). Haitanneeko tuo...tuskin.

Ma: Uinti 2,3km + Punttia 30min
Ti: Fillari 125km
Ke: ap. Juoksu 5km (koipi tuntui ihan hyvälle) ip. Hissienskaa Laajavuoressa 1h (Hississä mietin pätkän valmiiksi ja kellon laitoin päälle ylhällä. Pätkät loppuun asti keskivertoteholla ja alhaalla ajanotto pois.)
To: Uinti 1km + Punttia 1:15
Pe: Juoksu 9km (sis. tekniikkaosion. Jalkaankaan ei sattunut, hurraa!)
La: Flunssa
Su: Flunssa
Yht: ~10h

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Viikko 32 ja musacorner :)

Hieman alustusta musiikkiaiheeseen. Tuli tuossa aikasemmin elämässä työskenneltyä musiikkirintamalla lähes 15 vuotta, tarkemmin äänitetuotannon ja äänentoiston saralla. Tuo työrupeama aiheutti kaikenlaisen musiikkiin liittyvän persuamiseen ulos korvista ja kaikista muistakin kehon aukoista kera melko pahan hajuisen fiiliksen. Kaikki soittimet tuli myytyä pois ja lähes kaikki cd-levytkin. Nyt alanvaihdosta on kulunut jotakuinkin nelisen vuotta. Edelleenkään ei kotona cd:t pauha ja soittohommien kanssakin on hiukka hiljaista. Jonkin tyyppinen inhotuksen lieventyminen on kuitenkin tapahtunut, koska lenkeillä korvissa on töttöröt ja mp3-soitin lähes aina.
Ihan kaikenlaista tuubaa ei soittimeeni kuitenkaan eksy ja aika hauskaa on ollut huomata, että vaikka levylistaan aina säännöllisen epäsäännöllisesti tarjoaa jotain muutosta, muotoutuu se tietyiltä osin aina ennalleen. :)
Se, että soittimeeni joku levy päätyy, täytyy sen olla jotenkin todella mielenkiintoista, hyvää ja/tai jollain muulla tavalla suosionsa ansainnut. Ennen oman cd-kokoelman myymistä olin lähes kaikki onneksi siirtänyt koneelleni ja koska vaimon levyhylly on melkoinen, valinnan mahdollisuuksia löytyy. Netistä en suostu mitään laittomasti latailemaan. Nykyään vielä mulle on oikeastaan ihan sama miltä musa tuotannollisesti kuulostaa kunhan siinä mukana on se "juttu".

Noh, mitäs sieltä kuulokkeista kuuluu. Listaan nyt vain ne, jotka ovat suosionsa säilyttäneet ja osoittautuneet aivan mainioiksi lenkkien siivittäjiksi.

1. Fair To Midland: Fables from a Mayfly. (Parasta mitä 2000-luvulla on tähän mennessä tehty. On useasti käynyt niin, että levy loppuu enkä muista edes juokseneeni tai pyöräilleeni. Aika suurin odotuksin odotellaan uutta.)
2. 30 seconds to Mars: Kaksi viimeisintä. (Aivan jotain huippua.)
3. Katatonia: The Great Cold Distanse. (Alakuloisuuden mestarit.)
4. Killswitch Engage: As Daylight Dies.
5. Sara: Veden äärelle (Tämä on todella mahtava levy.)
6. Type O Negative
7. Happoradio: Kaunis minä. (Hyvät biisit, hyvät lyriikat.)
8. Peter Gabriel

Sit perään viikon urheilut. Kesälomareissailut ja juhlat hieman veroittivat harjoitusten määrää.
Ma: Lepo
Ti: Fillari. 119km (Mikkeli - Jkl)
Ke: Uinti: 1,2km + Punttia ~30min
To: Punttia: 45min + kevyttä fillarointia: 30min
Pe: Lepo
La: Lepo
Su: ap. XC: 1h30min (sisälsi paljon pitkiä ylämäkiä Laajavuoren maastossa)  ip. Uinti: 1,9km
Yht: ~9h

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Viikko 31

Ei oo onnistunu siis kisat pariin viikkoon vaivojen takia ja kalustotappiotakin rupee tulemaan jo ihan haitaksi asti. Onneksi treenit sentään on mennyt ihan hyvin.
Tänään sanoi sopimuksensa irti Metan ohjainlaakeri. Melkoista ääntä piti aamupäiväreissun loppumetreillä. Aikaisemmin tällä viikolla samaisesta pyörästä porsi hissisatulatolppa. Maantiefillarin takakiekon laakerit on aika kuluneet, tosin sain huollolla ainakin 500km lisää ajoaikaa. Mitähän seuraavaksi?
Yksi ennätys tuli rikottua tällä viikolla: uin viikon aikana 8,4kilsaa, jee! Seuraava rajapyykki olisi 10km, ehkä vielä loman aikana tämä. Uinti rupee paranemaan aina vaan. Vieläkään ei mennä kovaa, mutta tekniikka hioutuu ja uintikestävyyteen on tullut melkoinen hyppäys verrattuna alkukesään. Jee tällekin!
Sit laitoin dh-pyörän, kitaran ja styrkkarin myyntiin. Jos sais kamat kaupaksi nyt nopsaan niin kalastelen itselleni syksyn alelaarista aika-ajopyörän. Tänä kesänä dh-pyörälle on ollut käyttöä kaikki kolme kertaa ja on oletettavaa, että tulevina kesinä on ihan samanlainen meininki. Meta on kuitenkin niin "allaround"-fillari, et sillä voi käydä dh:tkin ajelemassa ihan heittämällä.
TT-fillarille olisi ensi kesänä todellinen tarve ja syksyllä yleensä saapi uusien mallien tieltä "ylivuotisia" ulosheittohinnoin.

Viikon statsit:
Ma: Uinti: 1,6km + Juoksu: 8,7km
Ti: ap. Uinti: 2,2km + Juoksu 2,7km. ip. XC: 28km
Ke: Lepo
To: ap. Juoksu 5km. ip. Uinti: 1,1km.  (Oikean jalan penikka toooodeeella kipee)
Pe: Lepo
La: ap. Fillari: 58km (sis: 4*3min/2min). ip. Uinti 1,5km
Su: ap. Enduro/XC: 2h10min. ip. Uinti: 2km
Yht: ~10h

lauantai 7. elokuuta 2010

Ketuttaa

Enpä kyennyt osallistumaan tänään Kuopio-triathloniin. Oikean jalan pohje on niin kipeä, että jo kävely sattuu. Juoksu ei siis onnistu mitenkään. Harmittaa todella paljon. Tätä tapahtumaa oli kuitenkin odoteltu jo keväästä asti. :(
Vaiva on kaiketi jonkin sortin penikkatautia, vanha tuttava minulle. Ensioireet ilmaantuivat jo joitain viikkoja takaperin, mutta hienosti pysyi aisoissa viime viikonloppuun asti. Torstaina kävin testilenkillä, jonka loppu meni kävelyksi, niin kipiää teki. Vielä eilen elättelin toiveita kisoihin osallistumisesta, mutta lopulta järki vei voiton. Pääsen ehkä vähemmällä jos nyt parannan tämän, enkä buranan avulla pahenna tilannetta.
Noh, onneksi voi pyöräillä ja tänään teinkin sellaisen kiukkuharjoituksen. Hankasalmi - Jyväskylä väli reipasta vauhtia ja väliin 4*3min ihan maximilla 2min palautuksilla. Toinen palautus osui vielä pitkään ylämäkeen. :)
Vaajakoskelle tullessa oli jalat aika hyytelöä. Ehkä raahaudun tänään illemmalla vielä uimaan palauttavalle.

Autotallissa huomasin sit maantiepyörän takanavasta kuuluvan melko pahaenteistä rahinaa ja pauketta. Huomenna rensselit piupau palasiksi ja tutkimaan tilannetta. Toivottavasti olisi ihan vaan laakerivika.

Et sellasta. Vaikka ei vaivoille mitään voi, niin ketuttaa armottomasti. Viikko pari juoksutaukoa toivottavasti vie ongelman tipotiehen. Korvaan juoksut varmaankin salihommilla jotka on kesällä jääneet aivan liian vähiin = nolla kertaa.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Viikko 30

Eilen lauantaina piti kisailla Noormarkussa, mutta jätin väliin karkelot. Kesälomareissu sai aikaan aika kipeän pohjejumin. Ilmeisesti noin 700km autolla ajoa ja kaasupolkimen staatista pitoa + matkakohteissa köpöstely ja seisoskelu yhteistuumin sen aiheutti. Mainittakoon että matkavälineenä olleen vanhemman pakettiauton ajoergonomia ja kaasupolkimen herkkyys eivät ole auton parhaita ominaisuuksia. :) Vaimo joutui kuljettajan paikalle kotimatkalla Turusta Jyväskylään.
Eipä mitään, reissu oli aivan huippu. En ole tiennytkään Suomessa olevan noin hienoja paikkoja, tai olen oikeastaan tiennyt, ne on vaan kotimaan kiertelyt jääneet enemmänkin edellisen ammatin tarjoamiin pikavisiitteihin. Ja kun aikaisemmin sai (joutui) kesät talvet matkustamaan, niin vapaa-ajan Suomireissut ovat jääneet vähän vähemmälle. Korkea aika korjata tämä. Laitan loppuun muutamia kuvia reissun varrelta.

Mites urheilut? Jäi hitusen vähemmälle. Lepopäivät tulivat kuitenkin ihan tarpeeseen vaikkakaan tuo pohjelihaksen oireilu välipäivien seurauksena ei kivalta tunnukaan. Jumi ja kipu ovat pikkuhiljaa poistumassa. Tänään kävin pitkällä pyörälenkillä ja päälle hieman juoksemassa, eikä ihan hirveästi haitannut menoa. Meno oli siis tosin köröttelyyn ja hiiviskelyyn verrattavaa. Uskoisin ensi viikonloppuun mennessä asian tolan jo korjaantuneen. Pyörälenkin loppumetreillä kipeytyivät myös polvet hieman. Taidan siirtää satulaa takaisin taaksepäin puolisen senttiä. Viime viikolla testimielessä siirsin sitä noin 1cm eteenpäin. Ajoasento muuttui paremmaksi, mutta jos se aiheuttaa polvien kipeytymistä niin parempi on palata askel taaksepäin. Täytyy kokeilla joskus vaikka sentin lyhyempää stemmiä ohjaamon lyhentämiseksi.
On muuten pitkänmatkantavoite vielä aika kaukana. Tuossa 90km kohdalla fiilistelin olevani vasta pyöräilyn puolivälissä ja edessä häämöttävän 42km juoksun. Tuli kylmät väreet. :D
Ensi lauantaina on Kuopiossa pikamatkaa triathlonkisan muodossa. En aio mitenkään erityisesti kevennellä harjoituksia kisaa silmällä pitäen. Kokeillaan miten menee homma sillä tavalla.

Viikon liikunta-anti:
Ma: Lepo ja hieronta
Ti: Uinti 2,8km + 25km maastopyöräilyä
Ke: Lomareissu
To: Lomareissu
Pe: Lomareissu
La: Uinti 1km + hetki pyörän päällä + juoksua 6km
Su: Fillari 103km + juoksu 3,6km
Yht: ~7h




sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Viikko 29

Kesäloma se sitten tällä viikolla vihdoinkin alkoi. Nelisen viikkoa vapautta työkuvioista maistuu aika maukkaalle. Mä kyllä tykkään työstäni, mutta on se hienoa olla välillä sieltä poiskin. Yritän käyttää loman mahdollisimman hyvin hyödyksi treenaamisen osalta. Koska palautumisaikaa on enemmin käytettävissä, niin kokeilen tuossa joku viikko sellaista kunnon määrätreeniosioo. Palaillaan siihen kun on ajankohtaista.
Tällä viikolla käytiin mökkeilemässä Vesannolla, joten sai harjoittelumaisemiinkin pientä vaihtelua. Yhdet häätkin saatiin viikon ohjelmaan mahtumaan, mukavaa oli.
Ensi viikolla lähdetään pienelle Suomi-tourille, joka huipentuu lauantaina Noormarkkuun ja Jazz-triathloniin. Siellä siis taasen pikamatkaa tarjolla.

Ma: Lepo ja hieronta
Ti: Uinti 2km + Hissienskaa Laajavuoressa ~1h
Ke: Fillari (sis. runsaasti mäkivetoja) ~40km + Uinti 1km
To: XC 25km + Juoksu 3,5km
Pe: Uinti 2km + Juoksu 6km
La: Lepo
Su: Fillari 42km + Juosu 10km
Yht: 8h 50min.

PS. Pieni huomion arvoinen asia on tuo tämänpäiväinen pyöräilyn jälkeen suoritettu 10km juoksu. 10 kilsaa meni hitusen hitaammin kuin juhannuksen Savulenkillä, jossa sen kirmasin ihan peräsuoli pitkällään. Tänään juoksu oli kuitenkin leppoista, helppoa enkä edes kiirehtinyt kuin vasta viimeisen kilsan kompuroin kovemmilla sykkeillä.
Tästä on kaiketi vedettävä johtopäätös, että kyllä se juoksuvauhtikin sieltä jo pikkuisen kulman takaa kurkistaa. Kuten Miettisen Tuukka sanoi: Jahka uudet Sauconyt on kulutettu loppuun, niin kyllä se jolkottelukin kulkee jo paremmin. Eli tossua vaan toisen eteen. :)


lauantai 17. heinäkuuta 2010

Finntriathlon Joroisilla.

Suomen ykköstapahtuma triathlon-ympyröissä on pikamatkan osalta läpi suoritettu. Olipahan taas aivan uskomattoman hienoa puuhailua. Perjantaina illalla 18:30 starttasi sprinttimatka osuusmittoina: uinti/200m + fillari/20km + juoksu/5km. Järveen syöksyi reilut 100 immeistä, miehiä ja naisia.
Lyhyt yhteenveto:
Uinnin eka 100m oli melkoista painia ja käsi/jalkarysyä. Mun yli uintiin ja itse uin ainakin yhden kaverin yli. Koko alkumatkan puoleenväliin asti oli kontaktia kisatovereihin enemmin tai vähemmin. Täysiä uin alusta asti ja uintiaika olikin aika hyvä, en vaan voi käsittää miten ne jotkut voi uida niin älyttömän kovaa...huh!
Ekassa vaihdossa töpeksin aika pahasti, kun otin vahingossa väärän varustepussukan. Vaihtopaikalla huomasin, että jaahhas, väärän värinen kypärä, väärän merkkiset kengät. Eipä muuta kuin takaisin ja kassin vaihto. Tässä turhaantui sellainen ~45sekkaa.
Fillari kulki ihan kivasti. Kun kerran juoksu on mulle niin kamalan vaikeeta, niin kokeilin nyt sellaista taktiikkaa, et himmailin vähän koko pyöräosuuden. Lopun 5km pääsin ajamaan letkassa, joka helpotti vielä entisestään menoa. Pyöräkamppeet vaihtuivat juoksuvermeisiin kivuttomasti, mut se juoksu ei sit ollutkaan kivutonta ja leppoista. Onneksi mun kanssa jolkotteli sellainen hieman ikääntyneempi herrasmies, jonka avustuksella sain pidettyä edes jonkinsortin vauhtia yllä. Aina mutkissa vaihdeltiin kohteliaasti sisäkurvivuoroja. :D
Et sellainen reissu. Osuusajat olivat: Uinti (2:52), pyörä (39:46) ja juoksu (25:24). Kokonaisaika (1.08.10,5). Olin kokonaistuloksissa sijalla 16, kun miesten sarjassa oli osallistujia 44. Senkin puolesta ihan ok. Ajanotto oli siis chipillä, eli tarkkaa hommaa.

Lauantaina käytiin sit vaimon kanssa katsomassa puolimatkan, eli sen ihan oikean Finntriathlonin (1/2 matka joka on siis uinti 1,9km + pyöräily 90km + juoksu 21,1km), uinnin lähtö ja eka vaihto. Puolimatkalle lähti ennätysmäärä osallistujia. 453 taisi olla virallinen määrä. Lähtö oli huisaa katseltavaa, samoin vaihto pyöräilyyn. Proot ui ihan käsittämätöntä vauhtia ja fillaroi ja juoksi kans. Suomen mestaruus meni Hastille aikaan 3.57.07, toinen sija Marko Tömäselle ajalla 4.05.15 ja kolmas meidän triathlonkoulun "rehtorille" Tuukka Miettiselle ajalla 4.07.02.
Kyllä siellä ammattilaisten keskuudessakin kohellettiin ja huolella. Yksi kilpailija heitti uintikamojen mukana pyöräilylasit huoltopakun perälle, josta sitten yritti etsiskellä omaa säkkiään muiden seasta. Eräältä Jyväskyläläiseltä meinasi unohtua uintipuku kisa-asun päälle. :)
Sit ihmettelin kovasti tuota peesausta pyöräosuudella. Sen pitäisi olla kiellettyä, mutta silti aika moni ajoi aivan edellä olevan takarenkaassa kiinni. Mitä ihmettä? Kyllä siellä näytti pari tuomareiden skootteria ajelevan ja yhden huomatuksenkin kuulimme, mutta silti. 

Jee, mutta onpahan taas fiilikset katossa ja motivaatio treenaamiseen entistä kovempi. Tänään illalla vähän uimaan ja huomenna pitkälle pyörälenkille.
Loppuun pieni previkka kuvasaalista Joroisilta ja mun galleriaan: (http://skokko.1g.fi/kuvat/Triathlon/)  ilmestyy sit joskus lisää ja enemmin fotoksia. Myös siis tuolta Kokkolasta ja tulevaisuudessa muistakin triathlontapahtumista,joissa  kameran kanssa olen.



lauantai 10. heinäkuuta 2010

Kokkola triathlon

Nonnii, nyt se on eka triathlon-kisa takana ja fiilikset katossa. Vaikka ihan kaikki ei menny niinkuin Stömsössä, niin olipahan kivaa. Jos yhden kokemuksen perusteella voi sanoa, niin sanonpa että tämä on mun laji, tai lajit. :) Kuntosarjassa matkat olivatkin hieman lyhyemmät kuin kilpasarjoissa ja tämä tieto muutti kisataktiikan täysin. Otin käyttöön Jeminan ja Aleksin facebookissa antamat ohjeistukset, eli heti alusta kovaa. Mun kovaa ei oo kovin kovaa, mut se on mulle kovaa. :D Matkat oli: uinti 500m, fillari 20km ja juoksu 5km. Olin siis valmistautunut matkoihin: 1500m/40km/10km.
Käynpä tässä läpi koko suorituksen:

Uinti: Lähtölaukaus ja sukellus veteen -> edellä olleen varpaat naamalle -> lasit täyteen vettä. Jee! Enpä tuosta liiemmin hätääntynyt vaan ravistin lennossa vedet pois ja sit kauhomaan. Suunnistus oli helppoa ja alussa jouduin kiertämään oikealta, kun meinasin kokoajan uidan edellä menevien jalkoihin kiinni. Löysin ekan poijun kierron jälkeen hyvän peesattavan, joka ui samaa vauhtia kuin minä. Toisen poijun jälkeen jo hiukka hapotti, mut lisäsin vauhtia ja menin peesattavasta ohi suoraan luiskalle ja maihin. Hengästytti kovin, uin siis aavistuksen liian kovaa.

Vaihto1: Rauhallisesti menin kamppeiden luokse samalla riisuen märkäpukua, puku pyöräpukille roikkumaan, fillarikengät jalkaan, kypärä ja lasit päähän ja menoksi.

Pyöräily: Pyöräily ajettiin kahtena 10km lenkkinä, joista ekalla kierroksella hieman himmailin, toisella ajelin vähän ronskimmin. Näin jälkikäteen ajateltuna olis voinu ajaa sen ekankin ihan kunnolla. Turhaan siis säästelin. Tässä ei mitään ihmeitä. Muutaman ohittelin ja aika moni meni tuulispäänä ohitse.

Vaihto2: Pyörä pukille, kypärä ja lasit pois ja kenkien vaihto. Tässä vaiheessa huomasin mokan "FAIL". Olin jättänyt juoksulenkkarit ja sukat fillaripukin alle ja siihen yläpuolelle olin viskannut märkäpuvun, heh. Mitäs tästä seurasi. Kaikki vesi oli tippunut suoraan varusteiden päälle. Lenkkarit ja sukat ihan litimärät merivedestä. Eipä auttanut itku markkinoilla, sukat ja tossut vaan koipiin ja juoksemaan.

Juoksu: Juoksuosuus oli 2*2,5km, joista eka oli vaikee. Pyöräilyn jälkeen on edelleen niin nihkee aloittaa jolkottelu. Pohkeita meinasi krampata ja meno oli takkuista. Toinen kierros meni todella paljon paremmin ja sain hieman kiristettyä vauhtia. Kolme meni ohi tässä osiossa.

Viralliset ajat olivat: uinti (9:21), pyörä (35:52), juoksu (24:36), loppuaika (1:09:49)

Summasummaarum: hieno kokemus ja lähtölaukaus tämän lajin hienouksiin. Olen vielä kaikissa lajeissa aika huono, eli tasaisesti kun kaikkea kehittää niin voela. Juoksu on ehkä kaikista huonoin, sit uinti. Fillari kulkee ihan kohtuullisesti, tosin lisää voimaa koipiin niin menee ylämäetkin paremmin. Sit käyn ostaa lenkkareihin kuminauhat, niin ei mee aikaa solmimiseen. Tällä reseptillä tulevaisuuteen.
Ensi perjantaina olisi tällainen pikamatka taas tiedossa, tällä kertaa Joroisilla. Huisaa!

Tässä parit fotot olis kivat kuvat meikämandoliinosta (aukee isompina kun klikkaa):
Lähtölaukaus, oon tossa oikella tuo, jolla on punaista puvussa.
 Siellä mennään, mie tuolla oikealla aika edessä



Puuskuttaa kovin.















































sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

TahkoMTB

Ihan älytön tapahtuma, siis hyvässä mielessä. Rapiat 1600 pyöräilijää starttasi kolmessa aallossa maastoon matkoina 25km, 45km, 60km, 120km tai 240km. Itse raapaisin 45km joka oli oikea valinta tähän saumaan.

Oma startti oli klo: 10.00, eli ei aikaista herätystä. Pikkuinen aamupala nassuun ja fiilisteleen ysin ja puoli kympin lähtöjä. Aika upean näköistä kun mieletön lauma fillaroitsijoita pyyhältää isolla massalla menemään, ihan kylmät väreet tuli koettua.
Kympiltä siis starttasi oma lähtö. Tuuppasin itseni ihan eturivin tuntumaan ajatuksena kokeilla miten kovaa se kärki lähtee menemään. Startti pamahti, koikkelit kiinni pedaleihin ja pyörittää. Hyvin lähti alkuun homma vaikka vauhtia piisasikin. Aina 20km saakka pysyin kärkiporukan mukana, sit proot kiskas ja häipyi horisonttiin. Jatkoin omaa reipasta etenemistä. Kahdelta järjestäjän huoltopisteeltä pistelin suolakurkkua, urkkajuomaa, sekä vettä huiviin, muuten mentiin omilla eväillä jotka pääosin sijaitsivat juomarepun sisuksissa letkusta imettävän juoman muodossa.
35km kohdalla matkaa oli taivallettu kaksi tuntia ja olin ihan fiiliksissä, että tästähän saadaan vielä erittäin mainio aika aikaiseksi. Riemua jatkui kaksi kilometriä jolloin vasemman jalan takareisi kramppasi pahemman kerran. Vauhdissa yritin vähän suoristella koipea mutta eipä siitä mitään tullut. Ei muuta kuin pyörän selästä pois, ketarat ojolleen seljälleen pusikkoon ja venytystä. ~10minuuttia siinä pyllistelin ja sainkin krampin pois. Uudestaan satulaan ja matkaan. Loppumatka taittui muuten todella hyvin lukuunottamatta jyrkimpiä mäkiä joiden aikana reisi aloitteli aina jumittamisen, eli talutushommaa reippaammanlaisesti.
Tämä lihashomma ei kyllä fiilistä oikeastaan latistanut lainkaan, mulla on aavistus mistä kaikki johtuu ja jokatapauksessa olin niin hyvissä voimissa kisan jälkeen, että usko oman kunnon tilaan on aika hyvä. Tämä siis tarkoittaa sitä että matka hyvään huippukuntoon on oikealla radalla. Fysiikka ei vielä ole kummoinen, mutta kehitys on ollut hyvä ja oikean suuntainen.
Laskeskelin keskinopeuksia matkan eri osilta ja tulin sellaiseen lopputulokseen, että ilman kramppailuja olisin ollut tulosluettelossa sijalla 10. Nyt sijoitus 21, kun osallistujia 45km:llä oli 134.

Mitäpä siis olisin voinut tehdä toisin valmistautuessa kisaan. No ainakin olis voinut jättää edellisenä päivänä kiipemättä ne kaikki kuusi kertaa Tahkon päälle ja alas dh kisojen harjoituksia kuvaillessa. :D
Ihan älytön juttu. Käväisi se mielessä, että onkohan järkevää, mutta tyhmä pää tässäkin asiassa.

Kisan jälkeen kävin suihkussa, syömässä ja katsastaa tulokset. Sit painelin rinteiden puolelle seuraamaan DH cupin osakilpailua, johon osallistui iso liuta kuskeja Jyväskylästä. Eliitti ajoi todella kovaa, todella vaikealla ja pahalla radalla. Tahkon rata on pääosin sellaista jyrkkään mäkeen tehtyä kivi/juuri peltoa, jossa kuitenkin mennään älyttömän kovaa. Samat tutut hemmot vei eliitin kärkipaikat. Jokkiksen ja m30 sarjan voitot tuli Jyväskylään, propsit ja hatunnosto siitä.

Mainittakoon tässä lopuksi vielä sellaista statistiikkaa TahkoMTB kisasta, että 120km voittaja ajoin matkan aikaan 5:50:17, joka on jotain aika upeeta ja 240km kisa voitettiin ajalla 14:07:46. Ihme ukkoja sanon minä.

Tahkon gps trackki: 

torstai 1. heinäkuuta 2010

Uinti paranee.

Eilen taas Köhniöllä uimassa ja juoksemassa. Märkäpukuavovesiuinti tuntuu kerta kerralta vaan paremmalle. Eilen tehtiin porukalla hieman ryhmälähtö treenejä ja samalla tuli uitua hiukka kovempaa kuin tavallisesti lätkytellessä. Alun shokin jälkeen se nopeampikin päpiköinti meni ihan ok.
Järvessä suunnistaminen tuottaa vielä harmaita hiuksia mutta eiköhän sekin ajan kanssa petraannu. Olisi niin paljon parempi uida esim. 250m siivu suoraan kuin kiertoteitä mutkitellen. :)  Loppuun vielä rantautuminen kisasimulaatiolla, eli juosten pois ja puku päältä suitsait sukkelaan. Treeni viimeisteltiin vajaan puolen tunnin juoksulla, sisälti tekniikkaharjoituksia ja yhden räkänokkaisen pizzaplösöteinin vittuilun.

Tänään illalla ridingJKL:än retkikunta starttaa kohti Tahkoa. Muut menee ajamaan DH:ta ja mä sukkistelee. Isolla porukalla lähdetään, eli hauskaa tilannetta tiedossa. :D Kamera mukaan tottakai.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Kisatunnelmia

Juhannusaattona siis juostiin Kiimasen savulenkki Lannevedellä. Matkana10kilometriä hiekkatiellä. Tavoitteet olivat aika maltilliset tietäen tämän hetkisen juoksukunnon ja kyvyn. Olin siis asettanut tavoitteeksi a)55minuutin alituksen ja b)isän voittamisen. Molemmat toteutuivat...jeeee!
Oman kellon laitoin päälle lähtölakanan kohdalla ja pysäytin maaliviivalla aikaan 52:41. Virallinen aika oli 53:01.
Aikaero johtui siis siitä että lähmäsin itseni aivan liian taakse lähtörykelmään. Osanottajia oli kuitenkin toistatuhatta ja siinä meni siis 20sekkaa ennen kuin pääsin edes juoksemaan. Nyt sit seuraa se pakollinen jossittelu osio. :)
Jos olisin tuupannut itseni reilusti edemmäs lähdössä, niin aika olisi varmasti parantunut ainakin minuutilla. Eka kilometri oli pelkkää ohittelua ja siksak juoksentelua. Muuta mussutettavaa ei olekaan.
Sykkeet oli kamalan korkealla koko juoksun ajan (av:181, max 191), johtuiko moinen jännityksestä vai onkohan mulla jotain pientä ylikuntoa päällä, mene ja tiedä, ei vaikuta levymyyntiin.

Aika siis kertoo aikalailla hyvin tämänhetkisen kyvyn juosta, olen todella tyytyväinen sillä ~puolivuotta aikaisemmin ei ukko kyennyt juoksemaan 20minuuttia kauempaa. Polvi ja jalat yleisesti ottaenkaan eivät olleet kovin vastaanottavaisella tuulella juoksua ajatellen. Eli noin 1/2vuoden maltillisella treenillä tuollainen aika. Aika hyvät lähtökohdat ensi kesää ajatellen, jolloin muutenkin välitavoite triathlon hommissa pitäisi saavuttaa. Paljastettakoon että välitavoitteena on siis puolimatka Joroisilla(Uinti 1,9 km + pyöräily 90,0 km + juoksu 21,1 km) siten, että aika on kelvollinen ja ukko hyvissä voimissa.

Kävin viikolla märkäpuvullakin uimassa, alkuviikosta uimahallissa ja lauantaina Köhniöjärvessä. Tuntui molemmat kerrat jo hitusen kodikkaammalta. Kyl se siitä. Köhniöjärveen on Staminan hemmot tekaiseet uima"radan" jota voi kiertää muutamalla eri kombinaatiolla. Koko kierros on 500m, vaihtoehtoina myös lyhyemmät kietaisut. Forerunner pääsee nyt siis tosi testiin avovedessä, viime päivityksen mukana tui avovesi mode jonka pitäisi parantaa gps:n tarkkuutta siis avovesissä polskutellessa. Tästä kokemuksia kunhan niitä saan.
Eipä nyt sitten kummempaa. Ai niin tämän viikon lauantaina starttaan TahkoMTB kisaan, matkana 45km. Raportoidaan siitäkin sit kun on raportoitavaa.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Savulenkille juhannuksena

On perjantaina aikomus kovasti juosta,
jos vain saisin itseni nosettua tästä suosta.
On koikkelit edelleen kovasti piukat,
onkohan ollut treenit liian tiukat?
Mitenköhän tästä ahdingosta voisi nousta?
Ei nimittäin lähtöviivalla kisakamut jousta.
Pitänyt olis kaiketi hiljemmin laukkaa,
ja samalla sapuskaa hitusen enemmän haukkaa.
Illat oon venytellyt, päivät vaan ollut,
oisko tästä syy tähän jumiin tullut.
Osaiskohan mua kukaan opettaa,
et johonkin pisteeseen vois kuitenkin lopettaa.
Mut vielä elää toivonsiemen pieni,
sanoi mulle metsässä pienempi sieni, (Sorry, en keksinyt parempaa)
et meikäläinen ylihuomenna siivet saan,
ja hurjaksi ratsuksi muutun vaan.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Jalat ihan rikkipoikki!

Niinhän siinä kävi, että kun ei oo koikkelit tottunu kovempaan menoon ja sitten kun sitä kovempaa menoa antaa reilulla satsilla viikon ajan niin sitten sitä ollaan etta auts auts kun sattuu. Lihakset sanoo piu pong ja ping. Pakkolepopäiviä kaksi kappaletta, huomenna kevyttä maastopyöräilyä ja jos uskallan niin jolkottelen jonkun minuutin ihan silleesti hissunkissun. Jospa lauantaina saisi sitten jo aikaiseksi tonnin pyrähdyksiä kiiruhtaen.

Loppuun mussutusta ja tilitystä: On taas ehkä maailman nihkein työhuki tänään. Iltavuoroviikko ja siihen päälle vielä kissanristiäiset jotka kestää puolilleöille joka taas tarkoittaa sitä, että meikämandoliino poistuu tästä torpasta arviolta 00:30-01:00. Yök!

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Märkäpuvun testailua ja treenailua viikolla 23.


Olikin jo korkea aika päästä testaamaan märkäpukua. Möksällä vieraillessa vetäisin, tai oikeastaan kiskoin puvun päälleni. Aika pinkeä ja tiukka etten sanoisi, mutta näin kuulemma pitää ollakin. Veden lämpötila oli jotain 15-16C eli ei kovinkaan lämmintä. Pulahdus järveen...huh! Ensijärkytyksen jälkeen kylmyys kaikkosi kaikkialta muualta paitsi tietenkin jalkaterät, kämmenet ja naaman alue sai kylmää vettä osakseen, asuste siis sen osalta toimii. Sitten ei kun vaan pulikoimaan. Puku kellutti kivasti, uintiasento löytyi helposti ja eneneminenkin tapahtui yllättävän vaivattomasti. Venkuloin sellaiset ~500m jonka jälkeen oli noustava ylös. Vesi oli kuitenkin sen verran vilpakkaa ettei siellä viitsinyt kunnon treeniä vielä tehdä. Pari astetta kun nousee niin sit ei oo mitään ongelmaa. Kylmä ei siis tullut missään vaiheessa muualle kuin paljaana oleviin ihon alueisiin. Hienoinen "meri sairaus" olo oli laiturille noustessa, mutta se on kuulemma ihan normaalia kun ekoja kertoja aina kesän alussa puvulla ui. Tumma vesi, huono näkyvyys, veden aaltoilu ja puvun kelluvuuden aiheuttama kropan helpompi rotaatio tätä kaiketi aiheuttaa. Sainkin jo vinkin, että korvatulpilla tätä alkukesän oiretta saa hieman lievennettyä ja tottakai toistolla. :D Ohessa muutama foto olis kiva kuva märkäpukuilusta ja niiden jälkeen viikon treeni statistiikkaa. Jepulista jee.






















































Ma: Juoksu 1h15min (sis.100-400m vetoja)
Ti: ap: Uinti 45min, ip: Juoksu 40min
Ke: Juoksu 1h (sis. 5* 900m vetoja/pal 200m)
To: ap: Uinti 45min, ip: Fillari 1h50min + juoksu 20min
Pe: ap: Uinti 30min+ Sali 50min, ip: Märkäpuvun testausta järvessä
La: Juoksu 1h
Su: Lepo
Yht: ~9h

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Viikko 22

Tämmöinen kepoisempi viikko tämä sitten juu. Eli:

Ma: Lepo
Ti: Juoksu: 50min
Ke: Fillari: 2h10min
To: Uinti 45min + 1h10min Punttia
Pe: Juoksu: 50min
Yht: 5h45min

Kävinhän sit tiistaina ajamassa myös DH:ta. Eka kerta tälle kaudelle ja vaikeeta oli, huh. Ei salli tuo laji pitkiä taukoja (tässä tapauksessa ~6kk). Peljätti kamalasti ja kaamee hartialukko kokoajan päällä. Jospa se siitä sitten kesemmällä alkais irrota.

Viikonloppu meidän perheessä menee reissunpäällä. Lähdetään käymään isolla kirkolla pikitien päässä. Huisaa! On taas maalaispoika ihmeissään ja melko reteenä. :D

Ens viikko ja seuraava olis tarkoitus mennä hieman kovemmin, siis tehojen suhteen. Ja vielä niin että ensi viikko hitusen kevyemmin, mut viikko 24 melko rajusti ja yrittää repiä niitä olemattomia vauhtiaineksia esille. Sit kevenneltäis seuraava viikko joka huipentuisi Kiimasen savuhölkkään, elikkäs 10km niin kovaa kun tällä hetkellä ukosta irtoaa. Aika ei tuu olemaan mitään kummoista yleisellä tasolla, mutta itseni ajattelin voittaa. Tavoitteena isän ja toivottavasti veljen peesi ja  kiriavulla saada sellainen **min aika. En uskalla paljastaa, heh. :D

Katsotaan kestääkö koivet kovempia treenejä, koko kevät on menty kuitenkin ihan hippahippa osastolla. No tilittelen sit pinkeitä pohkeita ja pakaroita. Jees, poks ja holiray!

maanantai 31. toukokuuta 2010

Tilastohirmu mä oon (sairautta sanon mä)

Kun en nyt jaksa mitään viime viikkojen kämäsiä käpistyksiä tilitellä niin palajastetaanpa tässä paha sairaus, tai ainakin luonnevika se on, vai olisiko sittenkin ihan vaan kummajaisuutta? Eli tarkoitan äärimmäistä asioiden tilastoimistarvetta :)

Tänä vuonna tähän mennessä oon treenaillu yhteensä:143 tuntia 47minuuttia, josta
uintia:28tuntia 20minuuttia ja 56,3km,
pyöräilyä (tässä on siis maantiet, xc:t ja enskat samassa):17tuntia 8minuuttia ja 351km,
autotallissa trainerilla 17tuntia 52minuuttia,
juoksua:27tuntia 4minuuttia ja 230km,
hiihtoa 23tuntia 8minuuttia ja 269km,
salilla oon viettänyt aikaa 18tuntia 45minuuttia,
kuntopiiriä kotosalla 11tuntia 30minuuttia.

Kotikuntopiireissä oon tehnyt esim, vatsalihasliikkeitä tänä vuonna tähän mennessä 2881kpl,
punnerruksia: 1205kpl,
selkälihasliikkeitä: 882kpl
leuanvetoja: 209kpl.

Enpä kehtaa enempää paljastaa. :D Aika kummallista, eikö vain?

perjantai 28. toukokuuta 2010

1500m

Tänä aamuna meni uimahallissa 1500metriä putkeen. :D Olisin jaksanut vielä muutamat altaanmitat lisääkin, mutta ajattelin jättää energiaa tekniikkaharjoituksille joita tein päälle vielä 500m + 200m loppuverraa.
Tekniikkapuolella olen nyt yrittänyt keskittyä tehokkaaseen kyynerpäät ylhäällä käsivetoon ja hengittämiseen ns. "väärältä puolelta". Tuo mulle väärän puoleinen hengitys on jotenkin tosi hankalaa. Jalat uppoaa heti, kun käännän kroppaa ja päätä oikealle ilmaa keuhkoihin vetääkseni. En ole oikein vielä keksinyt mitä teen niin kamalasti eritavalla verrattuna siihen mulle helpompaan eli vasurin puolelta henkäilyyn.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Yksi virstanpylväs suoritettu.

Uin eilen aamulla 1000m vaparia putkeen ilman yhden yhtä taukoa. :) Aika huisaa kun ottaa huomioon, että alkuvuodesta matka oli jotain 200-300m. Rintaahan räpiköi vaikka maailman tappiin, mut kyl se niin on että jos meinaa joskus kovaa vedessä mennä niin tuo vapari se on se oikea tyyli. Lisää treeniä koneeseen vaan. Jee!
On se vauhtikin kasvanut koska eilen 2000m treenin suorittamiseen meni 45minsaa. Pääsarjoissa ja osioiden välillä kun kuiteskin tuli huilailtua ja palauteltua.

Jos jotain mutistavaakin tähän saa lausua, niin polvi perhana on taas kipeytynyt. Pitänee kevennellä juoksu/pyörä osiota ja satsata uintiin ja punttiin siihen saakka kunnes taas meno ilman irvistelyä maistuu.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Terveellinen ravinto

Tästä on tehnyt mieli kirjoittaa jo kauan, mutta kun omat kokeilut ovat sen verran alkutekiöissään niin olen ajatellut hillitä itseäni jotta innostuneen hihhulin leima ei ainakaan kovin suurena otsassa komeilisi. :)
Niin, mitäköhän tässä nyt tulee...ehkä puolisen vuotta olen siis syönyt niin paljon kun mahdollista lisäaineetonta (paha E-ainevapaata) ruokaa. Kaikki E-aineethan eivät ole synteettisiä, keinotekoisia ja ihmiskeholle kelpaamattomia. Suuresta määrästä kaupan hyllyillä lojuvasta massasta on pitänyt opetella (ja opettelua on edelleen) siivilöimään ne tuotteet joissa ei olisi niitä kaikkein kauheimpia ihmisen tekeleitä. Perusajatuksena on ollut syödä hyvistä tuoreista raaka-aineista tehtyä sapuskaa ja välttää kaikin keinoin pitkälle prosessoitua ravintoaineköyhää puppua. Tätä kokeilua ja ehkä myös pysyvää elämänmuutosta olisi tarkoitus jatkaa ainakin sellainen 1,5-2 vuotta. Tässä ajassa teoriassa ihmiskeho on itsensä "uusinut" ja merkit parantuneesta elämänlaadusta pitäisi olla huomattavissa. Mutta mitäs kun ne on jo nyt havaittavissa? Jotenkin on kaikkinensa ihan älyttömän paljon parempi olo kuin ennen. Voi olla osittain mentaalista, mutta selkeä muutos on silti havaittavissa. Lähes kaikki sellaiset perus vaivat ja krempat ovat lieventyneet, energiaa piisaa todella paljon enemmän kaikkeen ja muutenkin homma rulaa. No se siitä hypetyksestä, ette kuitenkaan usko. Samapa tuo, minä uskon. :D
Onko tällainen kallista, meneekö aikaa enemmän säätämiseen. No ehkä hiukan molempia, mutta saatu hyöty tuntuu olevan reilusti plussan puolella. Kunhan aikaa kuluu ja projekti etenee niin kerrotaan sit lisää tuntemuksia ja ajatuksia.
Tähän alle vielä pieni tietopaketti kaikista pahimmista vältettävistä aineista ja muutamia helppoja vinkkejä parempaan ravitsemukseen. Olen käyttänyt missiossani paljon apuna lääkäri Antti Heikkilän sekä ravintovalmentaja Christer Sundqvistin kirjoja, tutkimuksia ja blogikirjoituksia. Muutama lähes suora lainauskin seuraavissa löytyy Sundqvistin teksteistä. Paljon muitakin viisaita ajattelevia ihmisruumiin tutkijoita ja tietäjiä löytyy. Palataan linkkivinkkeihin ehken joskus myöhemmin.

Vältä näitä:
Arominvahventeet (erityisesti glutamaatin eri muodot: E621, E622, E623, E624, E625)
Emulgointi- ja täyteaineet (todella epäterveellisiä ja yleisiä ovat: synteettiset difosfaatit E450, karrageenit E407)
Väriaineet (atsoväriaineiden tuoma silmän ilo saattaa olla teollisuuspöperöiden tarjoama ainoa ilon aihe.Vältä ainakin: E102, E110, E122, E123, E124, E128, E129, E151, E154, E155)
Säilöntäaineet  (E250, E251, E252)
Keinotekoiset makeutusaineet (esim. aspartaami E951)

Ravintoasioissa kannattaisi tehdä esim. näin:
- Osta aina luomua jos löytyy.
- Vihanneksien, juureksien, marjojen yms. kohdalla suosi suomalaista.
- Luovu kokonaan pitkälle prosessoidusta ruuasta.
- Tee lisäaineettomien ruokien suosimisesta perushyve.
- Valmista ruoka kotona puhtaista, tuoreista raaka-aineista.
- Panosta laadukkaaseen monipuoliseen päivälliseen. Kotona valmistettavasta ruoasta uusi harrastus.
- Laiskuuttaan tai aikapulaansa valittava voi pärjätä ostamalla pakastetuotteita kaupasta. (kuulun osittain tähän ryhmään)
- Älkää enää kantako kotiin kaupasta pelkkiä kevyttuotteita. Ne tuotteet ovat petkutusta.
- Luopukaa kokonaan karkkipäivästä!
- Napostelukulttuurille sanotaan tomerasti EI!

maanantai 17. toukokuuta 2010

Viikko 19

Ei oo nyt tarkkaa statistiikkaa viikon temuiluista tähän hätään, mut eipä niitä kai kovin moni jaksa lueskellakaan. :) Noh, jatkossa laitan silti.
Eilen sunnuntain ja viikon viimeisen päivän kunniaksi aloitin tämän kauden hissipyöräilykauden. Kova yritys oli saada ihan dh rakkine alle mutta ei ollut elämä niin yksinkertaista. Eipä hätiä mitiä. Noukin tallista Metan mukaan ja kävin hissienskailemassa, eli suomeksi: hissillä Laajavuoren päälle ja sieltä erilaisilla polkukombinaatioilla alas. Joka pätkän tulin alas kuitenkin niin että matkalle sain poljettavaakin, ei siis pelkkää alamäkeä. Oli alussa hieman kuumottavaa kun kuitenkin joutui aina ylhäältä lähtiessä dh-baanoilla aloittelemaan, 5" joustava pyörä, pelkät polvisyndit ja kevyt leukasuojaton kypärä päässä. Aika nopeesti sitä sai jonkinlaisen tatsin päälle ja välillä hyppyrimäen puoleisilla radoilla oli jo ihan kunnon menoa. Tein sillein että laitoin kellon päälle ylhäällä ja pois päältä alhalla. Tunnin verran sain tehokasta ajoa, loput oli hississä käkkimistä ja kavereiden kanssa jutustelua. Jos oikein muistan niin kilsoja ajaen tuli joku 15km ja hississä 3km. Illalla kävin sit vielä vajaan 10km juoksulenkillä.
Viikko oli aika tapahtumarikas ja vaikka omat treenit jäi määrällisesti suhteellisen vähiin niin kokonaisrasitus oli kohdallaan. Keskiviikon tehofillari harjoitus veti mehuja ukosta ja lauantaina oli myös aika suhteellisen raskas uintirimpuilu.
Tänään on lepopäivä, huomenna jatketaan harjoituksia. Sellaisella kaavalla, jee!

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Voimankäyttökoulutusta, uintia ja mäkivetoja.

Tiistaiaamuna aamu-uintitreenin jälkeen hyppäsin työkollegoiden kanssa pikkubussiin ja matkasimme Mikkeliin voimankäyttö-itsepuolustuskurssille. Mikkelissä oli vastassa TaeKwondon viiden danin mustanvyön mestari. Huisa tyyppi! Mahtava ulosanti, hyvä opetustatsi, erittäin suuren elämänkokemuksen omaava huippuhemmo.
Kurssilla opeteltiin kaikenlaisia konsteja häiriökäyttäytyjien taltuttamiseen ääritilanteissa. Pitkä päivä erillaisia treenejä, otteita, puristuksia tms. Illallisen jälkeen olinkin ihan valmista kauraa nukkumaan.
Ke-aamulla kävin uimassa Mikkelin naisvuoren uimahallissa. 25m allas on aika nihkeä kun on 50m altaaseen Jyväskylässä tottunut. Siitä aamupalalle ja takaisin mestarin oppiin kertaamaan edellisen päivän juttuja.
Mustelmia kehosta löytyy ja paljon "uusia" lihaksia. :) Vaikka kohtuullisesti tulee temuttua kaikenlaista fyysistä, sai tatamilla venkoilu aikaan uudenlaista lihasärsytystä, vähän on siis paikat jumissa. Täyden kympin reissu.

Kolmelta oltiin takaisin Jyväskylässä ja kuudelta olin jo fillarin päällä matkalla Ronsuntaipaleentietä kohti Roninmäen mastoa. Maston takana mäessä mäkivetotreeni = 10*mäki ylös 70-80 kadenssilla. Huhhuh! Kovin pyöräharjoitus mitä oon koskaan tähän mennessä tehnyt. Sykkeet kohos ja reisistä katosi voimat jo viiden mäen jälkeen. Olin melkein varma ettei kymmenen vetoa onnistu mut tsadaa, voittajana kotiin.
Pitäsi kuulemma kerta viikkoon joku vastaavanlainen voimapyörätreeni rimpuilla. Näin siis tullaan tekemään, eli treeniohjelma uudelleen syyniin ja muutoksia siihen rustaamaan.
Huomenna katsastetaan fiilikset ja mennään sen mukaan. Voisin olettaa että kroppa vaatii välipäivää, mutta eipä nyt lupailla mitään. Jee, elämä on mahtavaa!

PS. Selkä on todella paljon parempi. Ilmeisesti tatamikaatuilu niksautteli fasettilukot auki. :D

Gps trackki vetotreenistä:

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Viikko 18

Viikko pulkassa ja hieno viikko olikin. Kaikki natsas kivasti ja treeni tavoitteetkin täyttyivät suuremmitta käkistelyittä. Kuntotasossa on tapahtunut hienoinen mutta huomattava harppaus ylöspäin. Asioita on siis puuhailtu likipitäen oikein. Selkä vielä vaivaa mutta luulisin että viikon päästä ollaan jo selvillä vesillä.
Ensi viikosta tulee väkisinkin hiukan kelpompi. Käyn työpaikan järkkäämällä nujakointi "voimankäyttö" kurssilla Mikkelissä ja se syö yhden tehokkaan päivän pois. Sit jos asiat loksahtaa paikoilleen ja kelit on suotuisat, niin käväisen viikonloppuna testaamassa onneani sm enduro cupin 1. osakilpailussa Alhovuoressa.
Mut alla tämän viikon rimpuilut:

Ma: ap: Uinti 0:40 ip:Fillari+Juoksu 0:45+0:30
Ti: Uinti 0:45 + Sali 1:00
Ke: Fillari+juoksu 3*10min+10min nousevalla teholla
To: ap: Uinti 0:45 ip: Juoksu 0:30
Pe: Lepo
La: Uinti 1:20 + Sali 1:00
Su: Fillari+Juoksu: 1:50+0:25
Yht: ~10h 30min

lauantai 8. toukokuuta 2010

Testiuinti

Vaikka olen uiskennellut koko ikäni niin ihan aikuisten oikea uinti"ura" alkoi vasta nyt maaliskuussa kun pääsin mukaan ihan oikeaan uintitekniikka valmennukseen. Ja oikeastaan vasta nyt ihan viime aikoina oon saanut kokemuksia asioista jotka saattais olla sitä oikeaa uintia. :) Rupesi tuossa jo hieman epäilys kalvamaan mieltä että saakohan meikäläisen aivan onnettomaa tekniikkaa ja uintikuntoa enää mitenkään korjattua? Se olis ollu aikastalailla helpompaa silloin ihan nuorena opetella asiat oikein. No mutta mutta, tänään oli testiuinti ja matkana huimat 400m. Treenaillessa en oo oikein satasia kovin paljoo alle kahden minuutin päässy ja siitäpä se lievän oloinen epäilys takaraivoon on hiipinytkin kun niiden satasten pitäis sit loppujen lopuksi hamaassa tulevaisuudessa 4km matkalla mennä jonnekin 1:40-1:45 välimaastoon, miellään tietenkin nopsempaankin mut pidetään sentään realiteetit mielessä. :)
No tänään uin 400m aikaan 6min 45sec. eli meni heittämällä alle kahden minuutin ja kun en tuollaista testiä oo koskaan aikaisemmin uinut niin säästelin voimia pikkuisen liian pitkään. Ehkä jotain 50-75m aikaisemmin olisi voinu vetää maksimit kehiin. Tällöin olis joitain sekkoja vielä tuosta pois pudonnut. Jee, oon ihan liekeissä! Harjoittelu on siis tuottanut jo näin lyhyessä ajassa huimaa kehitystä. Antaa muuten aika paljon lisää motivaatiota suunnata hallille ja jatkaa homman kehittämistä. Tästä vaan lisää boforia uintilihaksiin, uintikestävyyttä pikkuhiljaa ylöspäin niin uskoisin että jo vuoden päästä uin ihan oikeesti. Mahtavaa!

tiistai 4. toukokuuta 2010

Selkään sattuu...taas!

Taas on selkä kipee, tai tarkemmin vasemmalla puolella alaselässä suoliluun ja SI-nivelen liittymäkohdassa on se kipukohta. Sama vanha vaiva joka näköjään uusii säännöllisesti itsensä. Se olis sit taas hierontaa kuurinomaisesti ja ankaraa aktiivista venyttelyä. Katsotaas missä ajassa tällä kertaa parannutaan. Tammikuussa taisi mennä kaksi viikkoa siihen pisteeseen ettei kivistänyt enää lainkaan. Nyt on onneksi keskivartalon lihaksisto ihan oorrait kunnossa, nopeuttaa paranemista varmasti kun on hitusen tukea tarjolla.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Raakasuklaa vol4

Nonnii, neljäs satsi sitä ehkä maailman parasta, terveellisintä ja ravintoainerikkainta pöperöö eli raakasuklaata on synnytetty. Ei kyllä ole ihan mitään maailmaan helpointa ja nopeinta hommaa mut kyllä kannattaa. Suklaa on nyt pakkasessa muhimassa, siellä saa rauhassa makoilla vuorokauden ehkä kaksikin. Sit maistellaan ja mutustellaan.
Ainakin notkeassa massa muodossa oli suussa sulavan hyvää. :)
Raakasuklaa kokeilujen ensimmäinen yritys päättyi lievään epäonnistumiseen, tosin osasyy tähän oli se et innoissani unohdin kuoria kaakaopavut ennen murskausta (intoa enemmän kuin älliä, kuten lähes aina) . :) Toinen satsi oli aikastalailla hyvää, tätä edellinen ihan ok. Tästä saattaa tulla parasta tähän mennessä.
Mut mitäs tämä mahtava suklaa sitten oikein sisältääkään:
Kaakaorasvaa, kookosrasvaa, kaakaopapuja, kaakaojauhetta, mesquitee, macaa, acaita, lucumaa, spiruliinaa, msm:ää, goji marjoja, camu camua, vaniljaa, hunajaa, agavee, suolaa, soijalesetiiniä.
Kaikki ainekset luomua ja prosessoimatonta tottakai, ei mitään sokerisössöjä tai synteettistä vaan pelkkää tuhtia luonnon omaa raakaa matskua. :D

tiistai 27. huhtikuuta 2010

XC:tä ja muutakin

Eilissä iltana käväsin ekalla xc-lenkuralla Laajavuoren ja Haukanniemen pusikoissa. Eipä voi vielä kovin kummoisesti nautiskella. Lunta, jäätä, vettä ja kuraa joka paikka pullollaan. Pitänee siis vielä jokunen hetki kärvistellä ja odotella. Joblinin "säädettävä satulatolppa" sain kasattua kuitenkin testiin. Sinne sain siis syksyllä takuuseen uudet sisukset ja jos en ihan väärin ymmärätänyt niin ver3.0 kikkareet CrankBrotherssilta mulle lähettivät. Nyt toimi palautus ainakin kiitettävän nopsaan. Kulkusiin sattu kun ekan kerran tuuppas ahteriin. :)

Mitäs sitten muuta? Viime viikko meni vähän hituloidessa, oli jotenkin veto poissa olo joten himmailtiin.
Mulla on nyt kasassa melkoinen data pankki ortotestien tuloksia rasituskausilta ja sit hyvin palautuneilta lepojaksoiltakin. Tuossa kun oli jotensakin outo olo männä viikolla niin parina aamuna makoilin ja seisoskelin mittarin kanssa. Leposyke ylhäällä, seisontahuippu taivaissa ja orto ma aamuna 36 ja ti aamuna 48. Suosiolla sinnittelin kolme päivää ilman mitään liikunta-aiheista. No kannatti tai ei, mitään flunssan poikasta tai ylirasitukseen viittavaa ei tullut...ainakaan vielä.
Mun sellainen hyvän palautuneisuuden mitta-arvot ortossa huitelee jossain 16-19 välimaastossa ja leposyke tällä hetkellä 48.

Uimassa ja salilla oon käyny nyt tiuhempaan ja ehkäpä tulostakin voi jonkin ajan päästä alkaa odotella. Ainakin uintitekniikka hioutuu kerta kerralta parempaan suuntaan. Käsivedosta sain ahaa elämyksen sunnuntaina, vielä tosin ote kovasti lipsuu ja voimaakin käsiin tarvitaan rutkasti lisää, mut kyl se siitä. Uimahallissa joutunee polskimaan vielä toukokuun. Kova polte olis päästä avoveteen räpiköimään. :)

Huomenna on tiedossa jonkin sortin testijuoksu Staminan tri-koulun järjestämänä. Ei mitään hajua matkasta tahi ajasta. Vähän jo jännittää. Juoksu on mulla se uinnin jälkeen seuraava heikompi lenkki. Sen treenaaminen on onneksi kuitenkin melko yksinkertaista. Jaksaa vaan jolkotella eri tehoilla mahdollisimman paljon. :D

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Loma lusittu, yhyy. Mut sit...

Niin meni loma kuin siivillä ja päivä on töissäkin jo oltu. Etelässä oli lämmintä ja aikastalailla mukavaa.
Lomailun tiimellyksessä kävin ainoastaan juoksemassa (4 kertaa). Uintihommat tyssäsivät paikallisen uimalaitoksen aikatauluihin. Meressä koetin kyllä käydä pulikoimassa, mutta oli merenkäynti sen verran voimallista että eihän siitä oikein mitään tullut. Tulipahan tiedostettua erittäin hyvin, että muun tekniikan opiskelun lisäksi on aivan pakko opetella hengittämään myös siltä ns."huonommalta" puolilta, jos siis meinaa avovedessä uiskennella. Muutaman kerran kun vetäisi merivettä suuhun oikein huolella niin huh.

Eilen kävin ekalla maantielenkillä. Oli mahtavaa. Sellaisen vajaan puolitoista tuntia ja 35km sotkin, koko matkan pienellä limpulla, pienillä välityksillä ja mahd. isolla kadenssilla. Pyöräilyn jälkeen vielä 20min juoksua ja jalat olikin melko väsyneet. Oikea maantiepyöräily on jokseenkin erillaista kuin autotallissa trainerilla vetely, siis aika huomattavan paljon mukavempaa :). Samalla tuli testattua aerotankoja ja ISM:n Idamo satulaa ihan livenä. Jahka saa ajoasennon säädettyä niin voela. Satula on tosi hyvä ja tankojenkin päällä makoilu antoi käsille kivaa lepuutusta. Hyöty aerotangoistahan siis saavutetaan ihan oikeasti pitkillä lenkeillä ja uinnin jälkeisellä pyöräilyllä jolloin kädet on valmiiksi makaroonia.
Onneksi oli järkeä päässä enkä päästellyt mitenkään erikoisen kovaa. Tänään nimittäin aamulla uintitreeneissä huomasi, et jaloilla on edellisenä päivänä tehty jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Olin muutenkin ihan kammo väsynyt ja olo todella vetämätön. Sit treeneissä tehtiin vielä verkkojen ja tekniikkaosioiden jälkeen pääsarjana sellainen minulle aika raskas sarja 4 X 200m/15s + 100 kovaa/30s. Mulla veny palautukset loppupäästä kun jalkojen lihakset rupes kramppailee edestä ja takaa. Jos oli rankkaa niin jäi hyvä fiiliskin kun uinti rupee kerta kerran jälkeen sujumaan paremmin. Otan tästä eteenpäin viikkkoon 2-4 x uintia ja lisää salia kans, et sais uintilihaksiin jerkkua ja muutenkin uintia vietyä eteenpäin oikein kunnolla.

Et sellasta. Laitanpa tuohon loppuun parit fotot lomareissulta.



maanantai 5. huhtikuuta 2010

Viikko 13

Mitäs sitä tuli viime viikolla puuhailtua? Tuli fillaroitua, uitua, juostua, teutaroitua salilla ja kuntopiireiltyä jopa niin paljon että kantapää sanoo "Aiai!" ja nenä "lorlor!".
Huomenna, tai tarkemmin ti-ke yönä olisi tiedossa ~12h matkustus ja sen päätteeksi joutenoloa kuorrutettuna satunnaisilla urheilusuorituksilla eli reilu viikko GranCanarialla kera ihanan vaimon. Jee! Yr sanoo että lämmintä piisaa, eikä vettäkään sada, olosuhteet siis täydelliset. Palataan asiaan sitten kun ollaan taasen turvallisesti kotona ja kiinteän nettiyhteyden päässä. Jos ei kantapää tuosta kovin enempää nokkiinsa ota niin suunnitelmissa on lomailun lisäksi ulkoiluttaa lenkkareita ja uittaa uikkareita. Räpiköimiseen ei tosin kantapäät vaikuta, eli jos ei voi jolkotella niin uidaan sit enemmän. Katsotaan saisinko aikaiseksi myös sellaisen tiukan "keskivartaloa vahvemmaksi" teemalla kulkevan viikon tehokuurin.
Raporttia pukkaa jälkikäteen. Moido!

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Viikko12 ja liikunta-aiheiset kuviot.

Ma: Lepo ja hieronta
Ti: Uinti: 2km + LK: 30min
Ke: Juoksu: 7km (sis.tekniikkaa) + Salihommaa: 45min
To: XC: 13km +  Juoksu: 4km
Pe: Hiihto: 20km
La: Uinti 1h30min (sis. kaikenlaista) + Salihommaa: 30min
Su: Palauttava traineri: 45min
Yht: 8h40min

Tämä viikko vielä normaalisti töissä ja sit pariksi viikoksi lomalle josta viikon verran etelän lämmössä. :)

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Forerunner 310XT

No nyt on aika kertoa tästä kapistuksesta jotain.

"Kovassa" käytössä ollut tammikuun puolivälistä asti joka viikko ja lähes joka päivä. Mittari on saanut kestää pakkasta, lämpöä, hikeä ja vettä. Toistaiseksi ei mitään ongemia ole ollut. Käyttö on ollut vaivatonta ja helppoa, asetusten ja muiden tekeminen on sujunut kivuttomasti ja helposti joka kertoo käyttöliittymästä jotain hyvää. Verrattuna esim. Suunnon mittareihin kaikki on jotenkin selkeämpää.
Laitteeseen saa eri lajeille eri setupit, lajeja voi vaihtaa paria nappulaa painamalla. Jokaiselle lajille saa useita eri näyttöjä joihin saa max 4 info ruutua. Esim. maantiefillari osiossa tein kolme info ruutua lajille. Ekasta voi katsella treeniaikaa, sykettä, matkaa ja kadenssia. Toisessa on samat mutta matkan tilalla on kello. Kolmannessa aika isolla, syke ja kadenssi pienellä. Juoksuun ohjelmoin samankaltaisia ominaisuuksia, kadenssia tietty ei :D
Laitteen kun laittaa ulkona päälle, löytää se sykevyön automaattisesti ja alkaa hakemaan sateliittiyhteyksiä. Pilvettömällä säällä on nopeimmillaan yhteydet avaruuteen löytyneet ~15sekunnissa. Jos käy välillä sisätiloissa tallentaa mittari position, joten ulos uudestaan tullessa alkaa mittaus siinä samassa hetkessä ja oikeasta paikasta.
Vedessäkin toimii sykemittaus, tosin tuo softbeld ei sovellu uimiseen. Hiemankaan kovemmassa vauhdissa vesi työntää sykepantaa alaspäin. Foorumeilta olen lukenut kovan vyön soveltuvan uimiseen paremmin.  Kesällä tulee sit testattua gps ominaisuudetkin vedessä ollessa ja kun avovedessä tulee kuitenki käytettyä markäpukua niin ei tarvitse sijoittaa siihen kovaan vyöhön. Raportoidaan vesielementissä tapahtuvasta mittaroinnista sitten kun kokemusta siitä saan.
Koko on hitusen isompi muiden valmistajien väkästimiin, mut onhan tuossa kaikki yhdessä paketissa. Kello istuu ranteeseen tosi hyvin ja hihnakin ylettyy takin päälle hienosti.

Garminin oma treeniohjelmisto ei kyllä säväyttänyt. Onneksi on olemassa Sportstrack joka on lähes täydellinen. Kaikki datat siirtyy ohjelmaan hienosti ja ainakaan tähän mennessä ei mitään ongelmaa ole ollut. Siirrossa käytettään Garminin Ant+ usb tikkua, jonka kautta Garminin siirtosoftan kautta tiedot siirtyvät langattomasti koneelle josta sit Sportstrack nappaa ne. Mittarin kun käynnistää 5m etäisyydellä ant+ tikusta niin siirrot tapahtuu automaattisesti, mitään ei itse tarvitse tehdä.
Forerunner 310XT tukee siis kaikkia ant+ laitteita joista yksi on selkeästi hankitalistalla. Haluun Powertapin. :) On vaan niin perhanan kallis että joutuu säästämään. Powertapistakin on siis ant+ versio jolloin watit sun muut saa näkymään langattomasti kellossa ja tallentumaan treenidatan mukaan. Huisaa.

Eli siis hyvä ostos kaikinpuolin. Ainoa miinus on jo joskus aikaisemmin mainitsemani R-R mittauksen puutos, mutta eipä sekään haittaa. Sain Suunnon t6:sen huollosta ja voin sillä mittailla aamusykkeitä ja sykevälivaihteluita siihen asti kunnes sen saan kaupaksi.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Treeni"leiri" Vuokatissa takana, nyyh!

Viisi päivää meni kuin siivillä. Ihan huippua tällainen, kun ei ole ollut mitään pakollista tai velvoittavaa elämässä. Sai treenata oikein kunnolla ja ihan siellä palautumiskyvyn yläkynnyksellä. Aamupäivän harjoituksen jälkeen ruokaa napaan ja päikkäreille sit olikin illemmalla jo valmis lyhkäiseen päivän toiseen treeniin. Ilta illalla taas ravintoa keholle ja nukkumaan. Aamusella aamupalan jälkeen taas sama kuvio. Kaippa mussa on jotain vikaa kun nautin aivan valtavasti tuollaisesta. Nyt vielä sää ja keliolosuhteet olivat aivan täydelliset, ladut olivat aivan huippukunnossa ja vaaran maisemissa oli melkosen kaunista ja komeaa sivakoida. Olisi nykykunnon ehdoilla voinut tätä jatkaa vielä muutaman päivän. Tosin ihan hyvä lopettaa tähän, antaa mahdollisuus ja aikaa levolle sekä siten välineet sille kehittymiselle.
Ainakin puolet tämän viikon urheilusta tein selkeästi VK alueella joka ei ollut ihan suunniteltua. Maasto on Vuokatissa vaan melkoisen haastavaa, esim. eilisellä hiihtolenkillä nousumetrejä kertyi 223m. Sykkeet karkaa helposti ja oikeastaan väistämättä ylös ja kun kapuamiseen menee aikaa niin sykkeetkin on korkealla kauan. Tosin tultiinhan sieltä vaaran päältä alaskin. Muutama alamäki oli aika huisa, huippunopeus eilen 41km/h.

Eilen aamulla käytiin ihmettelemässä Vuokattihiihdon lähtötunnelmaa kun yhdeksän aikaan starttasi iso lauma hiihtäjiä 30, 60 tai 120km kisaan. Päivän sivakkalenkillä hiihtelin osittain samoja latuja kuin kisaajat joten pääsin kuin varkain nauttimaan tunnelmasta. Kyllä täytyy ihmetellä kärkimiesten ja naisten poskettoman järkyttävää kehon energiantuotantoa. Miesten 120km kisan voittaja Jouko Höynälä veti reissun 7h5minuuttiin ja 60vapaan voittaja Jukka Hartonen 2h49minuuttin. Naisissa 60km vapaan voitti triathlonisti Tina Boman aikaan 3h14min ja 120km kullan nappasi matkan ainoa naisosallistuja Riitta Siltanen aikaan 8h23min. Aivan käsittämätöntä, huh huh! Propsit ja hatunnosto

Juu ja keilaamassakin käytiin pari kertaa, jälkimmäisellä kerralla sain jo kaatojakin aika hyvin, jopa niin paljon että tein piste-ennätyksenikin 141 pojoo. Yhteen sarjaan jopa neljä kaatoja ja kaksi paikkoa, loput menikin sitten ihan harakoille. Heittokäden ja vasemman kankun lihakset on hitusen hellänä tuosta ei niin normi harrastuksen spesiaali liikkeistä. Onneksi on hieronta-aika varattu heti huomisaamuksi, siellä availlaan koko kehon lihakset.

Sitten sitä statistiikkaa:
Treeniä sain viiteen päivään ujutettya yhteensä: 10h40min, josta hiihtoa: 6h50min, juoksua: 1h15min, uintia 1h35min, fillaria: 45min ja lihaskuntoa 15min
Tämän päälle vielä pari tuntia keilaamista, jokailtainen noin 30-40min venyttely ja vesihieronnat. On nyt kehoa hellitty oikein urakalla. Jeee!
Ens viikko siis himmaillen ja palautellen, sit jatkoa kehiin.

Vuokatin ladut:

torstai 18. maaliskuuta 2010

Terveisiä Vuokatista.

Hola ja hello!

Pari ekaa päivää on mennyt kattauksella: hiihtoa + juoksua + lekottelua + illalla uintia ja päälle vielä avantouinti ja poreissa lilluttelua. Melko präsööksissä oon nukkumaan mentäessa ollu. Öisin ja ihan aamuisin on ollut aikastalailla paljon pakkasta ~25c, niin on hiihtämään lähdöt venyneet tuonne iltapäivälle. Parempi olisi jos voisi suksia ja jolkotella heti aamusta niin jäisi enemmän aikaa palautella ennen illan uintia.
Tiistaina sykkeet oli aivan taivaissa johtuen luultavasti kahden edellisen yön aivan riittämättömistä yöunista ja matkustuksen aiheuttamasta rasituksesta.
Ladut on tosi hyvässä kunnossa ja suksikin on luistanut ihan ok. Kiitokset luistosta saa ohjata Vuokatin urheiluopiston vieressä sijaisevan suksihuoltofirman hemmoille. Oli kuulemma mun suksien pohjissa sellainen "kuvio" ettei tartte ihmetellä miksi ei ole oikein luistanut. Nyt pohjassa on ihan selkeä kuvio ja eka kertaa tänä talvena on hiihtimet menneet etenpäin kutakuinkin siedettävällä liuulla.
Uintihommelit on ollut vähän nihkeitä, täältä kun ei löydy kuin 25m allas ja kun en vielä osaa volttikäännöstä niin menee kamalasti aikaa ja matkaa hukkaan kun päässä aina rimpuilee suunnanvaihdon. Ajattelinkin siis käyttää kaiken uintiajan tekniikan opetteluun. Tänään sain jo pari semi onnistunutta volttikäännöstä aikaiseksi ja nenän ja nenäontelot täyteen vettä. Mut aika herkkua on päivän jälkeen käydä avannossa, savusaunassa ja liottaa itseään hierovissa porealtaissa ehkä noin tuhannen kakaran ja kolmesadan venäläisen mummon kanssa. :)

Tarkoitus olisi jaksaa näin ihan tuonne sunnuntaille asti jolloin auton nokka kääntyy kotia kohti.

Sit huippu-uutisia. V***u mulla mitään keuhko-oireita oo. Ruokatorven ja mahalaukun välinen portti vaan vuotaa. Oireet on samankaltaisia kuin keuhkojutuissa ja ehkäpä sydänhommissakin. Sieltä ne vatsahapot pääsee hitusen korventamaan ruokatorvea ja äänihuulia. Suomeksi sanottuna närästää sillein erilailla. Tähän on konstit ja parin viikon päästä pitäis olla kaikki taas ennallaan. Jipii! Taudilla on nimikin ja se on refluksi...aika upee. :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...